RSS
Tekstikoko: A A A
KOKKEILE NAULAAMISTA

Tiffani Jylhänniska oli sinut savolaisen vasaran kanssa. Naulan lyöminen pölkkyyn onnistui hienosti.

Puisto kutsuu muistelemaan

08.09.2010 21:29

Irja Piispasen ensivisiitti keskiviikkona Mikkelipuiston muistojen puutarhaan toimi juuri niin kuin puutarhan suunnittelijat olivat toivoneet. Sen polkuja tallaavan muistoja, tarinoita ja kokemuksia halutaankin herätellä ja nostaa mieleen esimerkiksi lapsuuden pihat.

Suunnittelussa ja rakentamisessa on otettu huomioon erityisesti ikääntyneiden ja hoivaa tarvitsevien ihmisten tarpeet. Sen tekemisessä on ollut mukana viherrakentajien ohella hoivayrityksiä, jotka tulevat käyttämään puistoa asiakkaidensa kanssa ja toiveiden mukaan muutkin ikääntyneet hakeutuvat sinne mielellään.

Lue lisää torstaina Länsi-Savosta.

Tulostettava sivu