
02.09.2010 16:26
Etelä-Savon talouden ja työllisyyden näkymät paranemaan päin.
Työ- ja elinkeinoministeriön ja Ely-keskusten julkistamana alueellisia talousnäkymiä koskevan raportin mukaan noususta odotetaan kuitenkin maltillista, joten taantumaa edeltävän tason saavuttaminen kestää pitkään.
Etelä-Savossa reippaamman kasvun uhkana on kuitenkin investointien vähäisyys.
Puukaupoissa on päästy nyt vuoden ennätysvauhtiin, kun myrskyjen runtelemista metsistä on alettu solmia puukauppoja. Tarjonnan odottamaton kasvu on kääntänyt puun hintatason laskuun.
Lue lisää perjantain Länsi-Savosta.