
Exel-konsernin palveluksessa oli vuoden lopussa 419 henkilöä, joista kotimaassa 183.
19.02. 20:06
Exel Composites Oyj arvioi, että sillä on hyvä mahdollisuus iskeä uusien kasvun paikkojen löytyessä, koska yhtiö on tärkeimpänä tavoitteena varjellut talouttaan.
Exelin mukaan yleiset näkymät eivät kuitenkaan ole parantuneet.
Tilinpäätöksensä perjantaina julkistanut komposiittiprofiilien valmistaja pitää markkinatilannetta edelleen vaikeana ja haavoittuvana.
– Pieniä merkkejä elpymisestä oli nähtävillä loppuvuonna, mutta millään tavalla lama ei ole vielä hellittänyt. Myyntiin panostetaan, sanoo toimitusjohtaja Vesa Korpimies.