RSS
Tekstikoko: A A A
KASVOTUSTEN

Seutuopiston tietokoneluokkaan tuli vuodenvaihteessa kannettavat koneet, sillä läppärit ovat kotikäytössä jo syrjäyttämässä pöytäkoneet. Juha Kalliola vinkkaa, että kurssille voi tuoda mukanaan omankin kannettavan, jolloin taitoja voi opetella suoraan omalla koneella.

Kuka tahansa oppii käyttämään tietokonetta

22.08.2010 15:36

Tietotekniikka on muuttunut entistä helpommaksi käyttäjille. Kouluttajan mielestä kuka tahansa oppii varmasti käyttämään tietokonetta.

– Pienet päätelaitteet yleistyvät, ja oppimiskynnys madaltuu entisestään, pieksämäkeläinen tietotekniikan kouluttaja Juha Kalliola sanoo.

Muun muassa Pieksämäen seutuopistossa opettavan Kalliolan mielestä yrityksen ja erehdyksen menetelmä on yksi parhaista oppimiskeinoista.

– Olen yrittänyt kursseilla kannustaa kokeilemaan. Erityisesti ikäihmisillä voi olla arkuutta, mutta nykyiset koneet eivät mene enää niin herkästi sekaisin ja rikki, hän sanoo.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus