
Vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi valittu luokanopettaja Kirsi Paasonen puolustaa kyliä ja pieniä kouluja.
21.11. 19:04
Kirsi Paasosen mielestä kylien tulevaisuus on nuorissa, naisissa ja yhdessä tekemisessä. Pienenä tyttönä hän katseli Ristiina Närhilän kylän naisia ja ihmetteli, miten ahkeria ja osaavia he ovat.
– Niinpä ollaan, kun yhdessä tehdään, hän huomasi myöhemmin, kun liittyi itsekin maa- ja kotitalousnaisiin.
Yhdessä tekeminen on Etelä-Savon vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi valitun Paasosen mielestä maaseudun naisten vahvuus. Yksi osaa yhtä ja toinen toista.
Samaa rikkautta ja joustavuutta löytyy Paasonen työpaikalta, joka on 26 oppilaan kyläkoulu. Parasta koulussa on hänen mielestään pienuus eli se, mitä toiset vastustavat.
– Tunnemme toisemme. Jos joku kiusaa, se tulee ilmi heti. Meillä isommat auttavat pienempiä laittamaan luistimia jalkaan.
– On kasvattavaa, kun kohtaa eri-ikäisiä eikä vain isoa ryhmää itsensä ikäluokkaa.
Hän tarkoittaa myös kyläyhteisön naisten tukea toisilleen. Maaseudulla ei välttämättä ole nuorten äitien hiekkalaatikkojengiä jakamassa yhteistä elämäntilannetta.
Verkostoon voi kuulua vanhempia naisia tai nuoria, vielä perheettömiä.
– Vanhemmilla on elämänviisautta ja kokemusta, jota kukin jakaa tyylillään. Mutta kaikki täydentävät toisiaan.
Lue lisää sunnuntain Länsi-Savosta