RSS
Tekstikoko: A A A
SHAKKI

Henri Mynttinen (vas.) ja Aimo Mäenpää pysyivät edelleen syysturnauksen johdossa pelattuaan keskenään tasan kolmannella kierroksella.

Mynttinen ja Mäenpää edelleen syysturnauksen johdossa

05.10. 10:03

Henri Mynttinen ja Aimo Mäenpää ovat syysturnauksessa edelleen puolen pisteen johdossa pelattuaan kolmannella kierroksella keskinäinen pelinsä tasan 30.siirrossa.

Valkeilla pelannut Mynttinen avasi daamigambiitilla ja pääsi lähettiparillaan painostamaan voimakkaasti mustan keskustasotilaita. Musta sai kuitenkin vähitellen puolustuksensa kuntoon eikä daamien vaihdon jälkeen kummallakaan enää ollut selvää voitonmahdollisuutta. Tasapelistä sovittiin valkean ehdotuksesta.

Samassa pistemäärässä kärkikaksikon kanssa on myös irakilainen Haider Neema, joka sai Risto Valleniuksesta luovutusvoiton, kun tämä ei päässyt pelaamaan peliään työesteiden vuoksi.

Kolmas kierros sujui suurimmaksi osaksi tasapelien merkeissä. Tasan pelasivat Anssi Rahikainen ja Jussi Marttinen, Reino Penttinen ja Pentti Ihonen sekä Ossi Marttinen ja Pentti Rytkönen. Tasapeliputken katkaisi Hannu Väänänen, joka valkeilla voitti Olavi Lindroosilta pari upseeria ja sotilaat ja teki lopuksi matin.

Leo Havukaisen ja Martti Kokotin peli siirtyi pelattavaksi myöhemmin.

Tulokset, 3.kierros:

3.kierros 28.09.09

Henri Mynttinen - Aimo Mäenpää ½-½

Haider Neema - Risto Vallenius 1-0

Anssi Rahikainen - Jussi Marttinen ½-½

Reino Penttinen - Pentti Ihonen ½-½

Leo Havukainen - Martti Kokotti, pelataan myöhemmin

Hannu Väänänen - Olavi Lindroos 1-0

Ossi Marttinen - Pentti Rytkönen ½-½

Pistetilanne:

Henri Mynttinen, Aimo Mäenpää ja Haider Neema 2,5

Anssi Rahikainen, Jussi Marttinen 2,0

Risto Vallenius, Reino Penttinen ja Pentti Ihonen 1,5

Leo Havukainen, Martti Kokotti ja Hannu Väänänen 1,0

Pentti Rytkönen ja Ossi Marttinen 0,5

Olavi Lindroos 0

Neljäs kierros pelataan vasta 12.lokakuuta. Tänään 5.10 klo 18 pelataan lokakuun pikashakkiturnaus.

Carlsen starttasi voitokkaasti Kasparovin suosikkiavauksella Kiinassa

Norjalainen SM Magnus Carlsen (2772) sai täydellisen startin kiinalaisessa Nanjing Pearl Spring superturnauksessa voittamalla unkarilaisen SM Peter Lekon (2762) ensimmäisellä kierroksella.

Leko on mustilla vaikeasti voitettava pelaaja, jota vastaan Magnuksella on aina ollut ongelmia, mutta tällä kertaa kaikki sujui vaivattomasti.

Valkoisilla Magnus valitsi Skottilaisen avauksen, joka aikaisemmin oli Garri Kasparovin suosikkiavaus.

Valkea uhrasi avauksessa sotilaan, mutta sai vastaavasti painostusta kuningatarsivustalla ja hyvät asemat kaikille nappuloilleen.

Lekolle tuli pian ongelmia ja lopuksi hän uhrasi upseerin kuningashyökkäyksessä. Tämä ei onnistunut, sillä Magnus kontrolloi upseerin ja sotilaan ylivoimalla tilanteen hallitusti.

Magnus Carlsen 2772 - Peter Leko 2762

Pear Spring Nanjing 28.09.2009

Skottilainen avaus (C45)

1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.d4

Carlsenin valitsemassa Skottilaisessa avauksessa on jo nähtävissä hänen valmentajansa Garri Kasparovin kädenjälki. Kasparov itse pelasi menestyksellisesti tätä avausta aktiiviaikoinaan.

3...exd4 4.Rxd4 Lc5 5.Le3 Df6 6.c3 Rge7 7.Lc4 Re5 8.Le2 Dg6 9.0-0 d6 10.f4 Dxe4 11.Lf2 Lxd4 12.cxd4 R5g6 13.g3 0-0 14.Rc3 Df5 15.d5 a6 16.Te1 Kh8 17.Tc1 Ld7 18.Lf3 Tac8 19.Db3 b5 20.Re2 Dh3 21.Rd4 Lg4 22.Lg2 Dh5 23.h4 23...Rg8?

Ei ole hyvä siirto, koska se antaa valkean tornin soluttautua c6:een.

24.Tc6! Rf6 25.Txa6 Ld7 26.Rxb5 Tb8 27.a4 Rg4

Tämä oli mustan ratsun päämäärä alunperin, kun ratsu teki 23.siirron. Mustalla on optimaalisen kaunis asema ratsulleen g4:ssä, mutta mitä maksoi erehdys?

28.Lf3 Dh6 29.Dc4.

Carlsen purkaa rauhallisesti daaminsa kiinnityksestä b-linjalta.

29...Rxh4?

Musta on häviämässä ja epätoivoisesti haluaa rynnätä jonkinlaiseen mattihyökkäykseen kuningaspuolella.

30.Lxg4 Lxg4 31.gxh4

….mutta valkoisella on peli kontrollissa

31...Lf3 32.f5 Dh5 33.Df4 Lxd5 34.Rxc7 Lb7 35.Tb6

Kaikki on ohi! Myös 35.Txd6 oli mahdollinen ja valkealla olisi ylivoimainen materiaalietu. Mustalla ei ole enää mihinkään vastaiskuun mahdollisuutta.

35...f6 36.Ld4 Df7 37.Re6 Tg8 38.Kf2 Tbc8 39.Lc3 Ld5 40.a5.

Mustan ainoana toive on, että Carlsen tekisi virheen aikapulassa, mutta nuori norjalainen pelaa turvallisen varmasti siirtonsa.

40...Tc4 41.Rd4 La8 42.Dxd6 Dh5 43.Df4 Tcc8 44.Tbe6 (1-0)

Leko antautui ollessaan upseerin ja yhden sotilaan tappiolla. Kasparov voi olla ylpeä suojattinsa esityksestä.

Toisella kierroksella Carlsen jatkoi loistopelejään voittamalla maailmanlistan ykkösen bulgarialaisen Veselin Topalovin

Magnus Carlsen (2772) - Veselin Topalov (2813)

Pearl Spring Nanjing 29.09.2009

Kuningas-intialainen puolustus (E90)

1.d4 Rf6 2.c4 g6 3.Rc3 Lg7 4.e4 d6 5.Rf3 0-0 6.h3 Ra6 7.Le3 e5 8.d5 c6 9.g4 Rc5 10.Rd2 a5 11.a3 Rfd7 12.Tg1 a4 13.Dc2 Rb6 14.0-0-0 Ld7 15.Kb1 cxd5 16.cxd5 Tc8 17.Lb5 Lxb5 18.Rxb5 Dd7 19.Rc3 Lf6 20.g5 Ld8 21.h4 Ra8 22.Lxc5 Txc5 23.Dxa4 Dc8 24.Tc1 Rb6 25.Dd1 Dh3 26.Df3 Dd7 27.Dd3 Kg7 28.Tc2 f6 29.gxf6+ Txf6 30.h5 Txf2 31.hxg6 h6

[31...hxg6 32.Txg6+ Kxg6 33.Dg3+ Lg5 34.Dxf2 ]

32.Rd1 Txc2 33.Rxf2 Tc8 34.Rg4 Lg5 35.Rf3 Rc4

[35...Tc1+ 36.Txc1 Lxc1 37.Rgxe5 dxe5 38.Kxc1 ]

36.Rxg5 hxg5 37.Re3

[37.Dh3 Rd2+ 38.Ka2 Th8 39.Dxh8+ Kxh8 40.Th1+ Kg7 41.Th7+ Kxg6 42.Txd7 ]

37...Rxe3 38.Dxe3 Da4 39.Dxg5 Dxe4+ 40.Ka1 Te8 41.Tc1 (1-0)

Carlsenin ja Lekon lisäksi superturnauksessa pelaavat Veselin Topalov (Bulgaria) 2813, Dimitry Jakovenko 2742, Wang Yeu(Kiina) 2736 ja Teimour Radjapov (Azerbaidzhan) 2757.

Keskivahvuus on 2763.

Aimo Mäenpää



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus