
Leena Haapasaari teki keskiviikkona lumitöitä Mikkelin Emolassa.
10.03. 16:41
Isot lumikinokset aiheuttavat pulmia omakotiasujille myös keväällä. Talojen seinustoille kertyneet korkeat kinokset pitäisi siivota pois, sillä sulaessaan lumi voi aiheuttaa kosteusvaurioita.
Riskialttiita ovat etenkin 1980-luvulla ja aikaisemmin rakennetut talot, joiden rakennusaikana ei ollut vielä selkeitä määräyksiä salaojien tekemisestä. Suositus on, että lumet luodaan kolme metriä talon seinustalta.
Runsasluminen talvi tuntuu myös talojen katoilla. Tutkimusmestari Markku Mäkeläinen Etelä-Savon ELY:stä kertoo, että tämänhetkinen lumikuorma lähestyy jo riskirajoja. Lunta olisi hyvä poistaa katolta edes jonkin verran, jotta kuorma kevenisi. Suurimmassa vaarassa ovat vanhat talot, joiden katot eivät täytä nykyisiä kestävyysnormeja.