Marjaana Viitanen, Henri Tuulasjärvi ja Ismo Sievinen ovat rooleissaan osa poikkeustilaan vangittua ryhmää.
30.03.2009 22:56
Veijo Meri: Syksy 1939
Ensi-ilta Mikkelin teatterin suurella näyttämöllä 28.3.
Ohjaus Petteri Sallinen, lavastus ja puvut Satu Vihavainen, äänet Jukka Repo, valot Reijo Romo, rooleissa Ilkka Korhonen, Tommi Niemi, Janne Kyyhkynen, Tuomas Turkka, Jimmy Asikainen, Risto Kopperi, Marjaana Viitanen, Anu Pekkarinen, Ismo Sievinen, Vintte Viitanen, Kari Ollikainen ja Henri Tuulasjärvi.
Veijo Meren näytelmän uusi tulkinta viljelee absurdia huumoria kodikkaasti villasukissa. Syrjäisellä koululla kehittyvä tarina ihmisistä poikkeustilassa sodan kynnyksellä on selvästi luettavissa, mutta sen esitystapa poikkeaa perinteisestä. Esitys yhdistää kylärealismia, klassista japanilaista teatteria, zen-filosofiaa ja argentiinalaista tangoa.
Satu Vihavaisen puhdas pelkistetty näyttämökuva valkeine lakanoineen vieraannuttaa entisestään. Kontrastina on synkkä tähystyskoppi, jonka ikkunasta törröttää sisään tykin putki. Ollaan rajaseudulla ja sota uhkaa. Tätä korostavat myös äänet ja valot.
Liukkaalla lattialla rituaaliaskeleita tekevistä villasukista tulee symboli, kun päällysmiehet tömistelevät sisään soturisaappaissa. Kersantin (Ilkka Korhonen) ja nimismiehen (Ismo Sievinen) ilmaisukeinot ovat realistisia ja kuljettavat tarinaa.
Kummaltakin löytyy myös romanttinen puoli. Nimismies vokottelee koulun opettajaa käyttäen poikkeavaa olotilaa hyväkseen. Kersantin sielunmaiseman merkkinä on tango, jonka askeleet saattavat häntä katastrofinkin saapuessa.
Poikkeustila kuorii henkilöistä esiin tunteet, pelot ja haavoittuvuuden. Niiden peittämiseen käyvät hyvin vaikkapa jääkäri Happosen (Risto Kopperi) savolaismurteiset vitsit tai tykkimies Karjulan (Janne Kyyhkynen) ronski olemus. Itsemurhaa hautovan tykkimies Väisäsen (Tuomas Turkka) kehon ympärille väännetty lakana viittaa Meren Manillaköyteen. Lakanoilla on käyttöä sotilaiden lemmenleikeissäkin.
Herkulliseksi sotilaille tämän odotustilan tekee kahden naisen läsnäolo. Moni haaveilee ja pari onnistuukin romansseissaan. Romanttinen Marjaana Viitanen tunnollisena opettajana ja seksikkäästi lanteitaan keikuttava Anu Pekkarinen keittäjänä luovat hyvin erilaiset naistyypit.
Heidän vastanäyttelijöitään ovat Tommi Niemi rakastuneena alikersantti Juntusena ja Jimmy Asikainen jääkäri Erkkilänä. Asikainen käyttää tarjottuja tilanteita ja ilmaisukeinoja hauskasti ja lennokkaasti liikkuen.
Näytelmässä on monipuolinen henkilögalleria, mutta ei sooloilua. Pääroolissa on poikkeustilaan vangittu pieni yhteisö. Näyttelijöiden ensisijainen tehtävä on siis ensemblen sujuva yhteispeli.
Ohjaaja Petteri Sallisen visio on kuin raikas tuulahdus toisenlaisesta maailmasta ja teatteri-ilmaisusta. Hän loihtii Meren näytelmästä yllättäviäkin ulottuvuuksia saavan modernin version. Näennäisen ristiriitaisista aineksista syntyy monikerroksinen kokonaisuus.
Aika liikkuu monella tasolla ja kun se lopuksi pysähtyy, ei ole enää väliä, minä vuonna näytelmän tapahtumat olivat. Teatteri puhuttelee katsojia tässä ja nyt.
Ilona Kolberg
