Tekstikoko: A A A
HANNU VEHVILÄINEN

Metsäneuvos Hannu Vehviläinen luonnehtii Suomessa toteutettua metsätuotantopolitiikkaa kansainväliseksi menestystarinaksi.

Järvi-Suomen metsistä huolehditaan tulevaisuudessakin

13.09.2009 17:27

Metsätalouden ja -teollisuuden merkitys korostuu Karjalan ja Savon maakunnissa. Tuotannon siirtäminen täältä pois merkitsee näiden alueiden kansantaloudellisen merkityksen heikentymistä.

Metsäpoliittisena taustavaikuttajana ministeriötasolla pitkään toiminut Etelä-Savon metsäkeskuksen johtaja, metsäneuvos Hannu Vehviläinen sanoo seuraavansa huolestuneena nykyistä teollisuuden alasajoa.

– Ymmärrän toki ne globaalit syyt, jotka ovat ajaneet tähän tilanteeseen, mutta sitä en voi hyväksyä, että Järvi-Suomen metsäntuotantoalueelta viedään puuta käyttävä teollisuus pois.

Vehviläisen mukaan Stora-Enson Varkauden tuotantolaitosten lopettamisuhka pitää pystyä torjumaan. Toteutuessaan se merkitsisi välittömästi miljoonan puukuutiometrin korjaamatta jäämistä lähialueilta ja merkittävää kansantaloudellista takaiskua seudulle.

Vehviläisen mukaan ratkaisulla painetaan esimerkiksi eteläistä ja itäistä Savoa takaisin jalostuksen ja puuntuotannon siirtomaa-alueeksi.

25 000 metsänomistajan alueella metsäkeskusta johtava, kesäkuussa metsäneuvoksen arvon Tasavallan presidentiltä saanut Vehviläinen on henkeen ja vereen tehokkaan metsätalouden mies, jolle kunnia-asia ovat tuottoisat metsät ja niissä hyvin toteutettu hoito.

– Teollisuuden pitää saada raaka-ainetta järkevään hintaan ja silloin, kun se sitä tarvitsee, Vehviläinen määrittelee.

Kun metsäkeskus hoitaa velvollisuutensa, voi puuta käyttävä teollisuus rakentaa omaa tulevaisuuttaan siltä osin turvallisten pilareiden päälle.

– Metsien tila Etelä-Savossa on varsin hyvä. Tietenkin suunnittelussa olisi voitu edetä vieläkin täydellisempään lopputulokseen, mutta valtion rahoitus ei kata kaikkea. Noin neljännes tavoitteesta on jääty jälkeen, ja siltä osin laskelmatiedot laahaavat jäljessä, Vehviläinen harmittelee.

Lue lisää maanantain Länsi-Savosta

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus