Tekstikoko: A A A
SÄÄTIÖ TULEVAISUUDEN TURVAKSI

Kesän 20-vuotisjuhlanäyttelyssä esiintyy myös nuori taiteilija Pekka Parvinen, joka joutui töineen kameroiden ristituleen.

Juhliva Salmela tarjoaa runsautta

03.06.2009 15:47

Taidekeskus Salmela perustaa 20-vuotisjuhliensa kunniaksi yleishyödyllisen säätiön. Siihen haetaan parhaillaan yhteistyökumppaneita.

Säätiön tarkoituksena on taata taidekeskuksen jatkuvuus ja kehittyminen myös tulevaisuudessa.

– Ensi vaiheessa säätiön toimintaan kuuluu Merikanto-laulukilpailun ja kuvataidekilpailun järjestäminen sekä residenssitoiminta, summaa toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

– Tarkoituksena on suomalaisen kuvataiteen, laulu- ja musiikkitaiteen sekä taiteilijaresidenssitoiminnan edistäminen.

Säätiö ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia.

Salmelan avajaisia vietetään Mäntyharjussa lauantaina.

Taide on kaiken keskipiste juhlivan taidekeskuksen kesässä. Se on tarjonnaltaan runsas ja monipuolinen.

Mukana on paljon tuttuja nimiä; joko useina kesinä taidekeskuksessa nähtyjä vanhoja tekijöitä tai nuoria taiteilijoita, joista moni on työskennellyt keskuksen talvistipendiaatteina.

Yksi vakiokalustoon kuuluvista on kuvanveistäjä Ukri Merikanto. Hän on ollut lukuisia kesiä Salmelassa milloin virallisena taiteilijana, milloin epävirallisemmin.

Hänen käsialaansa on myös Merikanto-laulukilpailujen palkintoveistos.

Merikannon veistoksia on nyt nähtävillä sekä Salmelan pääsalissa yhdessä Lars-Gunnar Nordströmin maalausten kanssa.

Veistospuistosta veden päällä odotetaan kesän puheenaihetta.

Merikannon, Nordströmin ja Eero Hiirosen teokset Salmelan rannassa ja rantavedessä laajentavat reviiriä entisestään.

Tuomas Hoikkala sanoo, että tulevina vuosina se saattaa laajentuakin.

– Niin pitkälle, kunnes veneilijät sanovat, että riittää jo!

Hoikkala itse juhlii myös julkaisemalla lauantaina urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa tekemänsä levyn Sax and organ. Siinä on musiikkia Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon tutuimmasta tuotannosta. Hoikkala on diplomisaksofonisti.

Domanderin alueella on annettu näyttelytilaa runsaasti nuorille tekijöille. Heihin kuuluu muun muassa 1984 syntynyt Annuli Viherjuuri, joka inspiroituu erityisesti runoista.

Hän käsittelee maalauksissaan parisuhteen toiveita ja todellisuutta tunnelmasta toiseen. Teosten nimet alkavat sanoilla: Pysythän vierelläni.... Jatko vaihtuu taulun mukaan.

Antti Huovinen on muuttanut suuntaansa täysin. Kun hän aiemmin maalasi, nyt on on tehnyt moniselitteisiä veistoksia, joiden materiaali on pääosin puu.

Salmelan yläkerrassa on kesän nuoreksi taiteilijaksi valitun Pekka Parviaisen maalauksia. Ne ovat kuin nykyajan huoneentauluja, joissa mietelmät on maalattu pelkistetysti. Luettavuus ei olekaan pääasia, vaan tunnelma.

Kaikkiaan Salmelan saleissa esittelee teoksiaan yli 20 taiteilijaa.

Näyttelytoiminta alkoi 1990 Salmelan rakennuksesta. Nyt mukaan on liitetty entinen osuuskauppa, vanha posti, apteekki piharakennuksineen ja ranta-alueita.

Kesän avajaisia vietetään lauantaina, jolloin muistellaan myös menneitä kesiä.

Avajaiskonsertissa esiintyvät oopperalaulaja Jyrki Anttila sekä Jyväskylän Sinfonia johtajanaan huilutaiteilija Patrick Gallois.

Taidekeskus Salmela on avoinna 6.6.–9.8. kello 11–18. Avajaiskonsertti Mäntyharjun kirkossa 6.6. kello 13.30.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus