
Tuija Suutari, Kari Juutilainen ja Pekka Hiltunen tutkivat Antti Immosen kipsiteosta Koralliriutta.
04.03. 12:45
Kuolema ei välttämättä ole kuolemanvakava asia. Kuopion kuvataiteilijoiden eli Ars Liberan jäsenten teoksissa ainakin pilkahtelee myös huumori, ja elämäkin on vahvasti läsnä. Ars Libera on tuonut Kalma-näyttelynsä Poleeniin Pieksämäelle.
Kuolema-teema kiinnosti yhdistyksen jäseniä, joita on mukana 27. Puheenjohtaja Kirsi Pitkänen arvelee, että yhtä suurta joukkoa ei ole ollut yhdessäkään näyttelyssä aikaisemmin.
Kalmaa on käsitelty monin tekniikoin, sillä esillä on maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja sekatekniikkatöitä.
Kalma Poleenissa 5. huhtikuuta saakka.