07.07.2009 21:43 | Päivitetty 07.07.2009 21:45
Giacamo Puccini: Turandot. Ensi-ilta Savonlinnan oopperajuhlilla 6.7. Musiikin johto: Jari Hämäläinen, ohjaus, lavastus, puvut: Pet Halmen. Kuorojen valmennus: Matti Hyökki ja Leena Astikainen. Rooleissa: Lise Lindstrom, Francesco Hong, Inna Dukach, In-sung Sim, Ejiro Kai, Aki Alamikkotervo, Juha Riihimäki, Aleksandr Geramisov. Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri ja -kuoro, Ilonen lapsikuoro ja Linnanneidot.
Upea kuoro, kerrassaan loisteliaat laulajat, paras Olavinlinnassa koskaan kuultu Nessun dorma, vahva orkesteri ja hulppea näyttämöllepano. Muutaman vuoden jälkeen uudelleen lämmitetty Turandot on suurimmalta osin valloittava.
Pet Halmenin kokonaisnäkemys tuo muinaiseen Kiinaan elementtejä nykyajasta. Kansa liikkuu sinisenä kuin kulttuurivallankumouksen aikaan. Ministerit Ping, Pang ja Pong ovat yhdennäköisiä Chaplin-hahmoja. Siinäpä ajatus vallanpitäjistä: kasvottomia, julmia pellejä.
Perinteiset puvut, liput, naamarit ja päähineet tarjoavat silmänruokaa, suuret kuorokohtaukset huumaavat korvat. Turandot on lähes Aidan kaltainen spektaakkeli, joka vilisee suuria hetkiä.
Lise Lindstromin vahva, kalsealtakin kalskahtava ääni on kuin luotu jääprinsessa rooliin. Vaikka Lindstrom on armoton äänitykki, taipuu laulu myös herkkään ja hienovaraiseen.
Valtava ääni kantaa kirkkaana yli koko suuren esityskoneiston, prinsessan hysteerinen rakkauden pelko saa loisteliaan tulkinnan, jossa Turandotin ikiroudan sulaminen tuntuu luontevalta. Upea Lindström oli myös yleisön vahva suosikki.
Vähintään samanveroinen laulaja on korealaistenori Francesco Hong, joka heti alussa avaa yleisön korvat kauniilla, vahvoilla repliikeillään. Hongilta tuntuu riittävän ääntä loputtomiin, eikä sen synnyttäminen vaadi ponnistuksia. Ylä-äänissä ei kuulu kireyttä, vaan ääni virtaa luontevasti, eikä kömpelöhkö lavaoleminen häiritse.
Nessun dorma -aaria lienee nykyään oopperakirjallisuuden tunnetuin, kiitos Pavarottin. Hongin laulussa on juuri sitä suvereenia loistokkuutta, jota tämä aaria vaatii, ja yleisö oli haltioissaan.
Inna Dukach on hyvin sisäistynyt, herkkäpiirteinen Liu. Ääni on suloinen ja sävykäs. In-Sung Simin basso soi pehmeänä Timurin roolissa.
Ministerit Ping, Pang ja Pong eli Juha Riihimäki, Aki Alamikkotervo ja Ejiro Kaj ovat oopperan työmyyrät. Tässä ohjauksessa tragikoomiset roolit vaativat tarkkuutta niin laulussa kuin liikkeessä. Ministerit luovat teokseen ironisen, arvoituksellisen tunnelman.
Suvereeni Lassi Virtanen on ylennetty ministerin roolista kaiken yläpuolella olevaksi kuninkaaksi.
Vaikka yksittäissuoritukset ovat loisteliaitakin, jää kokonaisuus totuttua vaisummaksi. Jari Hämäläinen johtaa teoksen melko jäsentymättömästi ja sävyttömästi, ja monet suuret kohdat, kuten Liun kuolema, livahtavat ohi tunteiden kuohumatta.
Oopperan suuret tekijät, orkesteri ja kuoro, eivät tunnu saavan Hämäläisen lyönneistä aina helposti kiinni. Niinpä esitystä leimaa hienoinen epävarmuus. Poissa ovat kuoron ja orkesterit totutut iskevyys ja heittäytyminen, joita kuultiin esimerkiksi Mefistofelen ensi-illassa.
Orkesterilta ei pyydetä hiljaisia, herkkiä sävyjä, ei raivata riittävästi tilaa solisteille eikä toisaalta kaiveta ulos partituurin niin salliessa niitä kaikkein suurimpia tehoja ja lavennuksia, vaan kaikki rullaa keskiverrosti. Turandotista ei kasva samanlainen pakahduttava musiikillinen suurelämys kuin Markus Lehtisen johtaessa.
Puccinin viimeinen teos kuuluu oopperakirjallisuuden komeimpiin, ja se on Olavinlinnassa aina näkemisen arvoinen.
Riitta-Leena Lempinen-Vesa
