Tekstikoko: A A A
POTKUJA PIHALLA

Ohjaaja Auli Eskolan mukaan Pikku Pietarin piha on klassikko, jota ei ole ihan lähellä tehty vähään aikaan. Elämää ennen vanhaan kuvaava näytelmä sopii Koirakiven nuorisoseuran lavalle.

Pikku Pietaria koko perheelle

29.06.2010 12:40

Lapset ovat olleet vuosia innokkaasti mukana tekemässä kesäteatteria. Kun määrä vain kasvoi, ohjaaja Auli Eskola päätti tehdä tänä vuonna kaksi kesänäytelmää, joista toisessa on paljon lapsirooleja.

Musiikkiteatterina viime vuosina kunnostautuneen Koirakiven aikuisten näytelmä kertoo Irwin Goodmanista, mutta Pikku Pietarin piha ei ole pelkkä lasten näytelmä, vaan tarkoitettu koko perheelle.

Esitykset Koirakivessä 1.–4.7.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus