24.08. 02:04
Ovatko kesäasukkaat terveydenhoidossa muka samanarvoiset kuin läpivuoden asukkaat?
Haluan kertoa kokemuksestani kesäasunnollamme Ristiinassa, ja lähinnä sen vuoksi, että mielestäni meitä kesäasukkaita ei kohdella erityisesti terveydenhoitoasioissa tasa-arvoisella tavalla. En ymmärrä, miksi.
Tuomme kesäkuntaamme rahaa koko vuoden ajan kiinteistöveroina, vaikka olisimmekin paikalla vain kolme kesäkuukautta. Käytämme myös kunnan tarjoamia palveluja, mutta myös maksamme niistä melko kovan hinnan.
Yleisesti tiedossa lienee se, että kesäasukas maksaa esimerkiksi sähköliittymästä monin verroin kovemman hinnan kuin paikallinen asukas.
Menin Ristiinan terveysasemalle vain kuullakseni, että lääkäreillä ei ole vapaita aikoja ja että vastaanottohenkilö olisi kyllä ystävällisesti tilannut ajan minulle yksityiselle lääkäriasemalle Mikkeliin – antaen samalla ymmärtää, ettei seuraavanakaan päivänä onnistu Ristiinassa lääkärille pääsy.
No sitten ajettiin saman tien Mikkeliin ja keskussairaalan ajanvastaanotolle vain kuullakseni ensihoitajalta, että koska verensokeriarvot olivat ok, samoin verenpainearvot normaalit eikä kuumetta ollut, niin kannattaa hänenkin mielestään hakeutua yksityisen lääkäriaseman vastaanotolle viestittäen samalla, että turha yrittää uudelleen.
Siis ajoimme saman tien Mikkelissä yksityiselle lääkäriasemalle, josta seuraavalle illalle aika saatiin saman tien. On syytä mainita tässä vaiheessa, että kesänaapurimme ystävällisesti tarjoutui hoitamaan autokuljetukset, enkä itse olisi tuolloin pystynytkään ajamaan.
Seuraavana iltana siis taas Mikkeliin, jossa vastaanotto oli asiallinen, sopivan rento ja lääkärini alansa huippuammattilainen. Haimme reseptilääkkeet apteekista ja hoitaminen alkoi. Tällä välillä olivat kipurajat paukkuneet täysin rikki ja valvoin kaikkiaan viisi yötä, kun en päässyt vuoteeseen.
Soitimme ambulanssin ja olin pukenut paidan päälleni ja istuin odottamassa heitä mökillämme kello kolmen aikaan yöllä. Ambulanssimiehet arvioivat kuntoni ilmeisesti liian hyväksi ambulanssikuljetusta varten ja toinen heistä soitti sairaalaan päivystävälle lääkärille, joka totesi, että kuntoni ei edellytä ambulanssikuljetusta, vaan että me voisimme tilata taksin, jolla tulisin sitten sairaalaan odottamaan päivystävälle lääkärille pääsyä ties kuinka moneksi tunniksi.
Vaimoni pyysi puhelimen itselleen ja pyysi puolestani, että eivätkö miehet voisi antaa minulle vaikka kipupiikkiä, että valtava kipu alkaisi edes vähän hellittämään ja se onnistui.
Nyt alkaa tilanne olla hallinnassa, mutta ihmettelen vieläkin, että kenen etu voi olla tehdä päivystävän lääkärin antamien ohjeiden mukaan ja tilata taksi, johon pääseminen olisi ollut lähes mahdotonta siinä tilanteessa ja ajaa sitten tyhjän sairasauton perässä sairaalaan?
Kuinka päivystävä lääkäri Mikkelin keskussairaalassa ei itse keksinyt antaa ambulanssimiehille ohjetta antaa kipupiikkiä minulle, vaan vaimoni joutui sitä ehdottamaan ... ?
Ja kesäasukkaille annan mielelläni neuvon, joka ei maksa mitään: älkää vain sairastuko kesäasunnollanne, vaan säästäkää se kotikuntaan, minun tapauksessani siis Espooseen asti, muuten saatat olla jo aikamoisessa pulassa.
Tästä asiasta on jo useasti puhuttu radiossa ja television uutisissa ja muissakin medioissa, että myös kesäasukas saa tarvittaessa hoitoa myös kesäkunnassaan. Vai onko sittenkin niin, että olen nähnyt unta tuosta hoitoasiasta?
Timo Nyberg
kesäasukas Ristiinassa jo 25 vuotta
Espoo