Erinomaista saattohoitoa kotona
01.03. 01:09
Viime aikoina on kansalaisten luottamus vanhusten sairaanhoidon tasoon selvästi vähentynyt. Sanomalehtien mielipidepalstoilla omaiset purkavat huoliaan läheistensä kohtelusta. Pöyristyttäviä tarinoita olen itsekin Helsingin Sanomista lukenut.
Ikään kuin vastapainoksi näille kauheuksille haluan kertoa hoitomuodosta, joka pitkään sairastaneen, monioireisen puolisoni kohdalla toimi erinomaisesti.
Useaan otteeseen kolmen vuosikymmenen aikana miestäni hoidettiin sairaalassa. Kerta toisensa jälkeen lääkärit ja hoitohenkilökunta pelastivat eri keinoin hänen henkensä. Siitä voin olla kiitollinen.
Sairaalassa mieheni ei kuitenkaan viihtynyt, vaan halusi aina mahdollisimman pikaisesti kotiin. Lopulta päädyttiin siihen, että hoitotestamentti oli jo saatettu voimaan. Hoitavan kardiologin mukaan ei enää ollut mitään kokeilematonta keinoa jäljellä. Kaikki mahdollinen oli sairaalassa tehty.
Mieheni siirtyi kotisairaanhoidon vastuulle. Aluksi se tuntui riittävän. Iltaisin meillä kävi kulloinkin iltavuorossa oleva hoitaja tarkistuskäynnillä ja antamassa insuliini- ja kipulääkityksen. Tuolloin hoitajat vaihtuivat jatkuvasti.
Auttamanani puoliso selviytyi pesuista ja WC-käynneistä sekä ruokailusta. Koska itsekin olen sydänpotilas, väsymys alkoi vähitellen tuntua.
Silloin meille ehdotettiin saattohoitoa, ja mieheni suostui siihen. Hoidosta vastaava lääkäri ja omahoitajaksi nimetty terveydenhoitaja kävivät selvittämässä tilannetta. Hoitaja kävisi aluksi kahdesti vuorokaudessa ja kodinhoitaja kerran viikossa suihkuttamassa.
Hoidon kustannukset olivat varsin kohtuulliset. Maksu veloitettiin vain 20 kerralta kuukaudessa, vaikka käyntejä olisi moninkertainen määrä.
Pöydälle jätettiin punainen kirja, jossa mieheni tila oli tarkoin selvitetty. Siitä tilapäiset hoitajat tarkistivat tiedot, samoin pari kertaa käyneen ambulanssin henkilöstö.
Ruoka tilattiin ateriapalvelusta ja siivouksesta huolehti ammatti-ihminen jo ennestään.
Kakkos-omahoitaja paikkasi ykkösen vapaapäivät. Molemmat hoitajat olivat empaattisia ”enkeleitä”. He toimivat kaiken aikaa mieheni toivomusten mukaisesti. Kutiavan selän rapsuttamisesta tuli ohjelmanumero, jota mieheni aivan odotti. Huumorin avulla selvitettiin moni kiperä tilanne.
Minunkin jaksamistani tarkkailtiin ja kehotettiin soittamaan heti, kun vähänkin tarvetta ilmenisi.
Näillä avuin selvittiin jokin viikko. Kunto huononi ja tarvittiin yökäyntejä. Välillä potilas oli muutaman päivän sairaalassa, mutta tahtoi kotiin. Loppuajan hoitajat kävivät morfiinin takia neljän tunnin välein. Ensimmäisen adventin aamuna mieheni nukahti rauhallisesti pois.
Kaikkien hoitajien toiminta oli koko kolme kuukautta kestäneen saattohoidon ajan asiallista ja tarpeen sanelemaa. Niitä kahta varsinaista omahoitajaa muistan kiitollisuudella ja lämmöllä lopun ikääni. Tätä nykyä he toimivat vuoden alussa alkaneen kotisairaalahoidon parissa.
Raili Häkkinen
Mikkeli
