RSS
MIELIPITEET

Lähetä lukijakirje Länsi-Savoon

Sähköpostitse:
lukijat@lansi-savo.fi

Postitse:
   Länsi-Savo
   Toimitus
   PL 310
   50101 Mikkeli

Tekstien mukaan kirjoittajan yhteystiedot.

Tekstikoko: A A A

Etelä-Savo tarvitsee opiskelijoita

26.08. 09:08

Pitkin kevättä luin Länsi-Savosta kirjoituksia, joissa haikailtiin yliopiston perään maakunnassamme. Kirjoituksissa voivoteltiin milloin mistäkin: ei ole yliopistoa, ei ole elinkeinoelämän ja maakunnan tarvitsemaa tutkimusta, ei ole sitä eikä ole tätä.

Ihmettelin kovasti tällaista asennetta, koska meillähän on maakuntamme kolmessa kaupungissa jokaisessa korkeakoulutusta. Lainsäädännön mukaan ammattikorkeakoulutus on korkeakoulutusta ja me ammattikorkeakoulujen opiskelijat olemme myös tätä mieltä, sanoo muut sitten mitä tahansa.

Mikkelin ammattikorkeakoulun lisäksi maakunnassamme toimii Aalto-yliopiston, Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston toimintoja.

Näiden neljän korkeakoulutuksen yhdistämänä Etelä-Savossa aloittaa opintonsa noin tuhat korkeakouluopiskelijaa tänä syksynä. Lisäksi tehdään tutkimusta ja tehdään yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa.

Me opiskelijat – ja myös korkeakoulujemme henkilökunta – olemme tekemässä juuri sitä, mistä niin moni vuosien saatossa on haikaillut. Ja haikailee varmasti jatkossakin.

Jokainen uusi opiskelija maakuntamme korkeakouluissa on todellinen voimavara yhteiskunnallemme ja maakunnallemme.

Jokaisesta opiskelijasta on pidettävä kynsin ja hampain kiinni, tarjottava mielekästä vapaa-ajan toimintaa, tarjottava harjoittelupaikkoja, ohjattava lopputöitä, pidettävä huoli jokaisen terveydestä sekä jaksamisesta. Moni heistä kun karkaa valmistuttuaan muille maille ja jättää maakuntamme selkänsä taakse hyvillä mielin, mikäli emme pidä heitä osana yhteisöämme ja tarjoa oman alan töitä.

Toki osa opiskelijoista ei välttämättä valmistu ajallaan, mutta jokainen on kuitenkin tärkeä osa tulevaisuutta.

Tämä ei kuitenkaan tapahdu sormia napsauttamalla. Emme me voi sanoa, että nyt sinä olet osa tätä yhteisöä, osa maakuntaamme. Siihen menee aikaa. Joillakin muutama päivä, joillakin voi kestää jopa vuosia.

Mutta me eteläsavolaiset olemme tärkeässä roolissa, jotta uusi opiskelija voi tuntea itsensä osaksi Etelä-Savoa: osaksi opiskelijakaupunkiaan ja osaksi opiskelijakulttuuria.

Maakuntamme tarvitsee opiskelijoita, näitä tulevaisuuden tekijöitä, jotka luotsaavat Etelä-Savoa uuteen nousuun, uuteen kukoistukseen. Toki tähän kaikkeen tarvitaan paljon muutakin, mutta yhtenä tärkeänä osana palapeliä ovat opiskelijat.

Elokuussa aloitti Mikkelin ammattikorkeakoulussa noin 750 tulevaisuuden osaajaa opintonsa. Otetaan heidät ja muut alueen korkeakouluopiskelijat entistä tiiviimmin osaksi maakuntaamme.

Veikka Kuusisto

hallituksen puheenjohtaja,
opiskelijakunta Mamok


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus