10.03. 01:05
Ratkaisu hätäkeskusten sijaintipaikoista oli eteläsavolaisittain varsin odotettu, mutta silti kirpaiseva.
Uudelle Itä- ja Kaakkois-Suomen hätäkeskusalueelle tulee kaksi hätäkeskusta, jotka sijoittuvat Kuopioon ja Kouvolaan. Mikkelissä sijaitseva Etelä-Savon hätäkeskus lakkautetaan viimeistään vuonna 2012.
Vaikka kansalaisten kannalta on lähes sama vastataanko maakunnan hätäpuheluihin Mikkelissä, Kuopiossa ja Kouvolassa, niin Etelä-Savon hätäkeskukset lakkauttaminen on iso isku maakunnalle.
Päätöksen myötä kupataan jälleen valtion työpaikkoja Etelä-Savosta. Asiaa on vaikea ymmärtää, kun alueelle on saatu vaivoin väännettyä valtion toimintoja ja päätös alueellisen keskusarkiston perustamisesta.
Kansalaisten kannalta on toki tärkeintä, että hätäkeskuksen palvelut toimivat nopeasti ja moitteettomasti. Se on kuitenkin laiha lohtu niille hätäkeskuksen työntekijöille, joilla on edessä työpaikan menetys tai siirtyminen muihin hätäkeskuksiin.
Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) lupasi, että muutosprosessissa noudatetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Työtä on tarjolla koko henkilöstölle. Mikkelissä ei kuitenkaan hätäkeskuksen väkeä enää tarvita.
Etelä-Savon pelastukseksi ei koitunut edes hätäkeskuksen hyvä palvelu. Puhelumäärät jäivät päivystäjää kohden lähes puoleen väkimäärältään suurempiin hätäkeskuksiin verrattuna.
Pienimpien keskusten toimintakustannukset asukaslukuun ja ilmoitusmäärään ovatkin olleet suurempiin verrattuna kaksinkertaiset.
Yksi ratkaiseva kriteeri sijaintipäätöksessä oli tilojen soveltuvuus. Mikkelin uudet tilat osoittautuivat liian pieniksi ja turvattomiksi. Päällä kun ei ole kalliota.
Holmlundin päätös on myös poliittinen. Vaikka Mikkeli on pitänyt aseman hallintokaupunkina valtion uudistuksissa, niin Kuopio ja Kouvola eivät ole jääneet nuolemaan näppejään.
Pohjois-Savon ja Kymenlaakson poliittinen valta ulottuu suoraan hallitukseen. Se näkyy kaikissa alue- ja sijoitusratkaisuissa.
Elämään on jäänyt kummallisuuksia; Etelä-Savon tieasioita hoidetaan Kuopiosta ja sotilasläänin napa on Kouvolassa. Poliisihallituksestakin Mikkeli sai odotettua pienemmän siivun.