• Etusivu
• Uutiset
• Kulttuuri ja viihde
• Urheilu
• Talous
• Vapaa-aika
• Mielipiteet
• Terve24
• Sää
• Videot
• Kuvat
• Näköislehti
• Vaalit 2012

Hiljaisuuden retriitti - just joo

26.07.2010 02:17

Maksaakohan tyypit edelleen rahaa siitä, että menevät olemaan hiljaa jonnekin paikkaan toisten tyyppien kanssa, jotka haluavat olla hiljaa?

Takavuosina se tuntui olevan oikein villityksenä, etsiä minuuttaan Valamossa tai sellaisessa paikassa, jossa ei telo itseään liikaa siinä hakemisen tuoksinassa.

Kesäisin me suomalaiset menemme olemaan rauhassa ja hiljaa mökeillemme. Mökillä sitten pelätään yllätysvieraita loman alussa. Loman lopussa toivotaan, että tulisi nyt joku tänne, kun ei jaksa jauhaa tuon tyypin kanssa enää päivääkään näitä ”tuleekohan se sade, ei se taida tulla, no miä keitän ny kumminki kahvet”- lauseita.

Kohta sen saman tyypin kanssa ajetaan satoja kilometrejä kaupunkikotiin käymään samaa keskustelua vähän pimeämmissä olosuhteissa. Ja ilman vaaraa saada kännissä sydänkohtaus laiturinnokassa.

Hiljaisuus on metka asia. Aikuisena sitä haluaa. Lapsena se on kauhistus. Ja kun aikuinen ja lapsi ovat eri huoneissa, pitää järkevällä aikuisella soida hälytyskello heti kun lapsi/lapset ovat näkymättömissä ja hiljaa yli kaksi minuuttia.

Istuin taannoin eräällä mökillä (ei Saimaalla) ja nauroimme pissat housussa kun aloimme tunnustaa mitä olimme tehneet lapsuuksien hiljaisuuksien aikana.

Moni oli maalannut tapettiin modernia taidetta joko sakuroilla, tusseilla tai äidin huulipunalla.

Verenpisaroiden nuppuja olivat poksautelleet muutkin kuin minä. Se on muuten himottavaa hommaa. Vieläkin kynnet syyhyää, kun jossain on oikein verevällä nupulla oleva verenpisara.

Oma hiljaisen hetken bravuurini oli leikellä reikiä äidin pitsiseen pöytäliinaan. Tai siis leikata siitä pitsikukkia irti. Kun olin saanut leikattua reiät symmetrisesti , siirryin virkattuun päiväpeittoon. Siitä ehdin saksia vain yhden kukkasen, kun äiti havahtui vaaralliseen hiljaisuuteen.

Pienten lasten huoltajat osaavat puuskahtaa ”Kun sais joskus olla rauhassa” - lauseen ihan tietyllä taajuudella. Lause ei pidä sisällään Hollywood-tyyppistä illallista vastakkaisen/saman sukupuolen kanssa eikä hillitöntä hotelliyötä poissa kotoa. Lauseessa on sisällä toive kodin zeniläisestä harmoniasta, jonka aikana ei tarvitse havahtua siihen, että joku on tekemässä pahojaan. Ja kun joskus sellaisen rauhan tavoittaa, en ainakaan minä osaa olla.

Saimme kesälahjan pari viikkoa sitten. Pojat menivät sukuloimaan. Mitä tein minä, joka koko pitkän talven olin äyskinyt, kun ei mihinkään pääse? Itkin junassa soitettuani iloisille pojille, joiden äänet kuulostivat niin pieniltä puhelimessa. Itkin kotona kun oli liian hiljaista. Otin pienemmän unikaverin viereeni, kun menin nukkumaan.

Kun totuin parissa päivässä hiljaiseen ja siistiin kotiin, melukööri tulikin jo takaisin. En vielä tiedä, mikä opetus tähän sisältyi. Ehkä se, että kun jotain toivoo, niin sen saa ja mites päin sitten ollaan?

Olga K

Kirjoittaja on helsinkiläinen radiotoimittaja.

TUOREIMMAT UUTISET