Hyvät teot
15.02. 01:04
Kun Suomessakin jatkuvasti jaksetaan jaaritella siitä, kuinka mielekästä rauhanturvaamisoperaatioon Afganistanissa on osallistua, kannattaa pohdinnan pontimeksi iskeä näinä päivinä Googleen nimi Charlie Wilson. Miehen nekrologit kun löytyvät nopeasti ja antavat, kirjoittajan näkökulmasta riippumatta, melkoisesti ajateltavaa.
Charlie Wilson, joka kuoli sydänkohtaukseen viime torstaina, oli yhdysvaltalainen kongressiedustaja, Kylmän sodan viimeinen suuri antikommunisti ja mies, jonka panos Neuvostoliiton kaatumiseen oli merkittävä.
Hän kun oli se kaveri, joka lehmänkaupoilla, kulissien takana säätämällä ja epäpyhiä alliansseja solmimalla järjesti Afganistanin Neuvostoliittoa vastaan taisteleville mujahedineille moderneja aseita joilla karhu lopulta kaadettiin.
Charlie Wilson, komea teksasilainen siltarumpupoliitikko, oli myös vastuunsa tunteva ja rehellinen mies. Kun Neuvostoliitto oli ajettu Afganistanista ja mujahedinien tukemiselle rakentunut poliittis-sotilaallinen koalitio alkoi hajota, hän oli se, joka vaati avunannon jatkamista ja operaation luonteen muuttamista sotilaallisesta jälleenrakennukseen painottuvaksi. Tietysti turhaan.
Kylmän sodan voittanut Yhdysvallat käänsi huomionsa muualle, ja vasta runsas vuosikymmen myöhemmin, kun syyskuun 11. päivän iskut ravistelivat maailmaa, kävi selväksi, että Wilsonia olisi kannattanut kuunnella ja uskoa.
Wilson kuoli 76-vuotiaana, saappaat jalassa ja hyvin tietoisena siitä, että hänen suuri voittonsa 1989 oli esinäytös, joka pohjusti 2000-luvun alun sodan terrorismia vastaan. Eikä hän pyydellyt sitä anteeksi. ”Kuka helvetti oli edes kuullut Talibaneista 1989?” hän vastasi haastattelijan kysymykseen asiasta syyskuussa 2001.
Charlie Wilsonin tarina on hauskimpia ja hurjimpia poliittisten elämäkertojen joukossa. Ja sen opetus on selkeä. Kaikki politiikka on pitkäjänteistä puuhaa, jossa penaalista kaivetaan kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivat kynät, ja jossa jokainen lopputavoite on vain etappi tapahtumien jatkumossa.
Naton pääsihteeri Rasmussen ilmoitti vain pari päivää ennen Wilsonin kuolemaa, että koalitio alkaa luovuttaa aluevastuuta Afganistanissa maan omille joukoille jo nyt, ja että vuoteen 2015 mennessä vastuu on kokonaan Afganistanin hallituksella. Suomessakin jotkut tahot ovat ottaneet sen lupauksena siitä, että viimeistään silloin myös suomalaiset rauhanturvaajat kotiutetaan.
Naton tavoite on hyvä, mutta siihen asennoituminen kiveen kirjoitettuna totuutena on silkkaa tyhmyyttä. Maailma muuttuu ja tilanteet elävät.
Jos Charlie Wilsonilta kysyttäisiin, hän varmaan muistuttaisi omasta kokemuksestaan Rasmussenia ja muita, että hosumalla, niin tyydyttävää kuin se voikin olla, ei tule kuin kusipäisiä lapsia.
Jone Nikula
Kirjoittaja on helsinkiläinen populaari- ja viihdekulttuurin monitoimimies.
