03.09.2010 02:07
Vihreiden esitys valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymisestä sai tyrmäävän vastaanoton. Eikä ihme, sillä yleinen asevelvollisuus on yleisesti hyväksytty ja vasta linjattu turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.
Eikä vihreiden esityksellä ole nytkään poliittista kannatusta muissa hallituspuolueissa.
Kyseessä olikin laskelmoitu ja lanseerattu esitys, sillä eduskunta aloittaa ensi viikolla istuntokauden, vaalikampanjat käynnistyvät ja asevelvollisuudesta odotetaan selvitystä vielä syyskuun aikana.
Ulostulolla puolue sai läpi sen mitä halusikin. Provokatiivinen linjaus synnytti porun ja puolue sai julkista huomiota.
Toki yleisessä asevelvollisuudessa riittää kehittämistä. Samoin siviilipalveluksen uudistaminen on ajankohtaista.
Näille kuitenkin saadaan pohjaesitys, kun Risto Siilasmaan työryhmän selvitys valmistuu.
Puolustusvoimien rakenteita tarkastellaan seuraavan selonteon yhteydessä. Sodanajan vahvuus laskee joka tapauksessa ikäluokkien supistuessa ja ennakkoseulan tihetessä kutsunnoissa. Vihreiden viitoittamalle tielle ei pidä lähteä.
Vihreät muistuttavat, ettei sotilaallista uhkaa Suomea kohtaan ole. Puolueelta kuitenkin unohtuu se tärkeä seikka, että sodanuhka on vähentynyt uskottavan puolustuksen ansiosta.
Ei puolustusvoimissa varauduta edellisen sodan taisteluihin tai Venäjän maahyökkäykseen. Sodanajan joukot on rakennettu myös kriisien ennaltaehkäisyn takia. Pelotteen pitää olla sellainen, ettei kukaan uskalla rajojen yli astua.
Siihen ei riitä vihreiden esittämät 75 000-150 000 sotilasta. Varsinkaan, kun vihreiden arvion mukaan vapaaehtoisia löytyisi vuosittain vain 5 000-10 000.
Maan puolustamiseen tarvitaan laaja reservi, sillä Suomi on liittoutumaton ja alueeltaan varsin laaja.
Nykyisellä järjestelmällä voidaan taata riittävän nuorta ja hyväkuntoista väkeä sodanajan reserviin ja kriisihallintatehtäviin sekä varmistaa virka-apu ja muu viranomaisyhteistyö.
Puolustusvoimat on myös maan laajin johtajakoulu ja suurin kuntokoulu. Laaja asevelvollisuus ehkäisee nuorten miesten syrjäytyneisyyttä ja ennenkaikkea ylläpitää korkeaa maanpuolustustahtoa.