17.08.2010 02:05
Maan suurimman sairaanhoitopiirin eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Aki Lindén käytti maanantaina Kauppalehdessä painavan puheenvuoron terveydenhuollon järjestelyistä.
Lindénin mukaan julkisessa terveydenhoidon hallinnossa olisi mentävä niin suuriin yksiköihin kuin uskalletaan, jollain aikavälillä jopa li maan rajojen. Hän olisi valmis supistamaan kotoisen 20 sairaanhoitopiirin verkon puoleen tai neljäsosaan.
Näin syntyisi yliopistollisten sairaaloiden eli kalliimman erikoissairaanhoidon ympärille 4–5 miljoonapiiriä. Kukin yliopistollinen sairaala vastaisi omasta alueestaan yhdessä muiden sairaaloiden kanssa.
Lindénin malli vaikuttaa varsin realistisesta ja jopa tutulta, sillä tähän suuntaan on askelia otettu jo itäisessä Suomessa.
Alkukesästä valmistui selvitys, jossa esitetään Etelä-Savon, Itä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirejä yhdistettäväksi Itä-Suomen erityispalvelujen kuntayhtymäksi eli Iseriksi.
Esityksen mukaan nykyiset neljä sairaanhoitopiiriä korvataan keskussairaalavetoisilla liikelaitoksilla.
Iserissä jokaiselle sairaalalle jäisi omiin vahvuuksiinsa perustuvia erityistehtäviä, koska kaikkea ei voida keskittää Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Sairaaloiden perustoiminta ja päivystykset säilyisivät eikä tavallisimpien kansantautien potilasmassoja kuljeteltaisi naapurimaakuntiin.
Erityistehtävät on vielä jyvittämättä, mutta Etelä-Savossakin on edessä pitkälle menevää työnjakoa Mikkelin ja Savonlinnan keskussairaaloiden välillä.
Iser-malli on vastaus myös palvelurakenteiden uudistukselle Etelä-Savossa, jossa väki vanhenee ja vähenee, huoltosuhde heikkenee ja verotulot putoavat. eikä seudulliset ja maakunnalliset ratkaisut ole juuri edenneen.
Uutta mallia esitellään syksyn aikana kunnille. Toivottavasti Iser etenee päätöksenteossa rivakasti, jotta se voisi aloittaa toimintansa vuonna 2013.
Iserillä palvelut turvataan, kohtuullisin kustannuksin ja tarpeeksi lähellä potilasta.
Mikäli alueet eivät saa itse aikaan päätöksiä, niin valtiovalta sanelee ratkaisut eikä lopputulos ole niin hyvä kuin tällä tee-se-itse-mallilla.