27.02. 01:11
Valtioneuvosto päätti 21.1. Suomen jakamisesta kuuteen hätäkeskusalueeseen. Tämä oli konkreettinen aloitus menossa olevalle rakennemuutokselle, minkä jälkeen vuonna 2015 Suomessa on tarkoitus olla vain kuusi suurta alueellista hätäkeskusta.
Hätäkeskustoiminta siirtyi vuonna 2001 valtakunnallisen Hätäkeskuslaitoksen hoidettavaksi ja päätettiin perustaa nykyiset 15 hätäkeskusta. Nykyisin toimivista hätäkeskuksista viimeisimmät ovat aloittaneet vuoden 2006 aikana.
Puhutaan siis hyvin lyhyestä vakiintumisen ajanjaksosta, pisimmilläänkin nykyiset keskukset ovat toimineet alle kymmenen vuotta. Nyt tätä rakennetta ollaan jo ajamassa alas.
Hätäkeskusten henkilökunta on kokenut suuria muutoksia viime vuosien aikana. Esimerkiksi pitkän työuran kunnallisissa hätäkeskuksissa tehneet ovat siirtyneet suurempiin moniviranomaiskeskuksiin. Muutos on ollut osalle raskas, ja nyt kun tilanne on ollut tasaantumassa – tulee jälleen suuri muutos.
Kuinka monta vaikeaa, koko elämää muuttavaa muutosta ihmisen pitää muutamassa vuodessa kestää? Työ jo pelkästään on rankkaa ja stressaavaa. Tähän kun lisätään jatkuva muutos, niin ei ole ihme että sairastavuus on korkealla hätäkeskusten henkilökunnan keskuudessa.
Hätäkeskuksissa ollaan ihmisten avunsaannin ensimmäisenä lenkkinä kaikkein tärkeimmässä roolissa. Jos hätäkeskukseen ei saa syystä tai toisesta yhteyttä, ei saa myöskään tarvitsemaansa apua. Avunsaamiseen vaikuttaa myös asiakkaan oma tietämys hädästä ja olinpaikastaan.
Tulevissa suurkeskuksissa päivystäjien paikallistuntemus tulee häviämään olemattomiin. Jos avuntarvitsija ei osaa kertoa missä hän on, saattaa avun hälyttäminen viivästyä merkittävästi.
Nykyisellä tekniikalla hätäkeskuksissa ei ole mahdollisuuksia paikantaa riittävällä tarkkuudella hädässä olevia.
Henkilökunta on huolissaan siitä suunnasta, mihin toimintaa ollaan ajamassa. Suuremmissakin yksiköissä tehtäneen työtä yhtä minimaalisilla resursseilla kuin nykyään.
Vaikka henkilökuntaa yritettäisiin lisätä, sen saatavuus on epätodennäköistä. Nykyisistä lakkautettavista keskuksista ei saatane tarpeeksi henkilökuntaa siirtymään uusiin keskuksiin.
Jo nykyisellään kaikkia auki olevia päivystäjän paikkoja ei pystytä täyttämään hakijoiden puutteessa, miten tulevaisuudessa kun muutosta aletaan toteuttaa?
Hätäkeskusten henkilöstö odottaa voimakkaita tukitoimia työnantajan puolelta muutostilanteessa.
Toivottavasti päätökset tehneet poliitikot kantavat vastuun ja pitävät huolta siitä että kansalaisten turvallisuus ei tule vaarantumaan tämän muutoksen aiheuttamassa kuohunnassa.
Me kaikki hätäkeskuksissa työskentelevät teemme joka päivä parhaamme auttaaksemme.
Toni Alatalo
puheenjohtaja
Hätäkeskusten henkilöstö JHL ry