RSS
MIELIPITEET

Lähetä lukijakirje Länsi-Savoon

Sähköpostitse:
lukijat@lansi-savo.fi

Postitse:
   Länsi-Savo
   Toimitus
   PL 310
   50101 Mikkeli

Tekstien mukaan kirjoittajan yhteystiedot.

Tekstikoko: A A A

Kustannusalalla käy myllerrys

05.03. 01:02

Kustannusala elää Suomessa myllerryksessä. Tuorein uutinen saatiin tällä viikolla, kun Otava-konsernin kirjallinen johto, Leena Majander-Reenpää ja Antti Reenpää, erosi yllättäen.

Tapaus ei ole ainutlaatuinen, sillä viime aikoina on samanlaisia lähtöjä nähty muissakin kustannustaloissa. Pari vuotta sitten WSOY:n kirjallinen johtaja Touko Siltala ja kustannuspäällikkö Aleksi Siltala irtisanoutuivat. He perustivat oman kustantamon, joka veti mukanaan myös nimekkäitä kirjailijoita suuresta kustantamosta.

Muitakin lähtöjä on tapahtunut. Tätä ennen Otavasta lähti kustannusyhtiön toimitusjohtaja Sara Mella.

Tyypillistä näille eroille on, että ainakaan Otavassa niitä ei ole haluttu kommentoida ulkopuolisille mitenkään. Se johtaa väistämättä tulkintoihin, joista yksi on se, että kustannusala hakee uutta rooliaan maailmassa. Kirjan kustantaminen ei enää ole samanlaista kutsumustyötä kuin joskus aikaisemmin. Se on nyt kovaa bisnestä.

Ainakin Otavassa on haettu selkeästi ammattijohtajaa. Sellaisen se sai Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusjohtaja Alexander Lindholmista.

On totta, että kuulostaisi oudolta, jos nykymaailmassa johtajiksi nimitettäisiin vain sen perusteella, mihin sukuun on sattunut syntymään. Otavaa on neljän sukupolven ajan hallinnut Reenpään suku. Ehkä nyt on aika siirtyä tässäkin uuteen aikakauteen.

Hämmentyneimpiä tästä kaikesta lienevät kirjailijat. He ymmärrettävästi pohtivat kirjan tulevaisuutta ja sitä, mikä sen ja heidän oma asemansa on jatkossa.

Mediataloiksi muuttuneissa konserneissa lehtien kustantaminen on tuottoisampaa bisnestä kuin kirjojen kustantaminen.

Rahanpuutteeseen eivät Otavan henkilövaihdokset kuitenkaan liittyne. Mediakonserni teki viime vuonna hyvän tuloksen.

Sen sijaan, oletettujen suvun sisäisten kiistojen lisäksi, on kyseessä alan myllerrykset laajemminkin. Vaikka sähköinen vallankumous ei ainakaan Suomessa ole edennyt niin nopeasti kuin usein on ennustettu, se tuskin voi olla vaikuttamatta tulevaisuuden ratkaisuihin.

Siitäkin huolimatta, että painetulle kirjalle ja lehdille povataan edelleen pitkää ikää.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus