
19.08.2010 02:05 | Päivitetty 19.08.2010 11:42
Muistan edellisestä lamasta vain vähän. Ehkä siksi, että talouden pyllymäki ei kouraissut minun perhettäni. Uusi lama on tullut tutummaksi.
1990-luvun alussa kävin alakoulua. Koulu säästi, koska oli lama. Tehtäväkirjoihin ei saanut kirjoittaa, koska ne piti kierrättää eteenpäin. Kaikilla luokkatovereilla ei ollut omia luistimia eikä suksia, eikä heidän vanhemmillaan ollut varaa kuskata heitä kesälomalla Puuhamaahan. Kouluun piti tuoda omat käsipyyhkeet.
Muistan, että Iiro Viinanen puhui televisiossa vakavan näköisenä. Tyhjiin liikehuoneistoihin pesiytyi kirpputoreja. Surullisena kiemurteleva leipäjono toi esiin ihmisten hädän.
Viime laman aikaan pienet ja keskisuuret yritykset kaatuivat kuin dominopalikat. Eppu Normaalin kappale Murheellisten laulujen maa sai merkityksen. Lamatyöttömistä tuli pitkäaikaistyöttömiä. Rasismi nosti päätään.
Verorikolliset pakenivat Suomenlahden toiselle puolelle etsimään uutta elämää. Matti Nykänen vaihtoi mäkihypyn strippaukseen. IT-kupla poksahti ja ivaili muistolle nousukaudella poksahtelevista samppanjapulloista.
Mitä muistan tästä lamasta. Ainakin sen, että sitä ei saa sanoa lamaksi, vaan taantumaksi. Moni ystäväni on valmistunut suoraan kortistoon. Moni on menettänyt pitkäaikaisen työpaikkansa tai ollut lomautettuna. Jyrki Katainen madalsi ääntään ja kasvatti huoliparran.
Yritykset ovat käyneet yt-neuvotteluja ja irtisanoneet väkeä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Työpaikkansa säilyttäneet stressaantuvat kasvaneen työtaakan alle. Maahanmuuttokritiikki on nostanut päätään.
Suomalaista työtöntä ei paljon lohduta se, että laman syyksi mainitaan Yhdysvaltain katteettomat asuntolainat. Sanomalehdessä haastateltiin rakennusmiestä, jolta kysyttiin mitä on globalisaatio. Se on sitä, että joku mokaa Amerikassa ja minä menetän työni, mies vastasi. Turhautumisen ymmärtää.
Turhautuneita ovat myös nuoret, jotka eivät löydä paikkaansa työelämässä ja työttömäksi jääneet keski-ikäiset, joita painaa asuntolaina korkoineen.
Mikä molemmille lamakausille on yhteistä? Ainakin se, että talouden kurimuksesta kärsivät eniten tavalliset ihmiset. Nyt näyttäisi siltä, että laman selkä olisi jo taittumassa. Menee kuitenkin vielä pitkään, että moni nyt työttömäksi jäänyt pääsee jaloilleen.
Kaikki 250 000 suomalaista työtöntä olisivat varmasti iloisia, jos talous ei romahtaisi noin 20 vuoden välein.
Outi Tehomaa
outi.tehomaa@lansi-savo.fi