Parisatapäinen joukko mikkeliläisiä nuoria osoitti marraskuussa 2008 mieltään lukioiden yhdistämistä vastaan.
Mikkelin lukion luomistuskaa
08.03. 01:02
Mikkelissä ollaan tyytyväisiä, kun suurlukio toteutuu, sillä takaahan se niin paljon enemmän valinnanmahdollisuuksia opiskelijoille.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Niinhän sitä luulisi, jos ei toisin tietäisi. Mikkeliläiset eivät tiedä ja ovat siksi rauhallisin mielin odottamassa uutta valovoimaista lukiota.
”Kun suunnitellaan koulua, tehdään se huolella kuunnellen niitä, jotka siellä tekevät työtä.”
”Kun rakennetaan koulu, rakennetaan kunnollinen, eikä torsoa.”
Nämä lauseet ovat Länsi-Savon (23.2.) jutusta, joka käsitteli Raviradantien yhtenäiskoulua.
Täytyy kysyä, tarvitaanko Mikkelissä ollenkaan lukiota? Kun suunnitelmia, toinen toistaan huimempia, syydetään rehtoreitten ja opettajien niskaan viikoittain kommentoitaviksi ja äimisteltäviksi, ei enää tiedä, mitä ajatella. Se oikea huoli siitä kuinka kaksi lukiota sulautuu yhdeksi, hukkuu toisarvoisten asioitten alle.
Mikkelissä lukio runnotaan kasaan, survotaan taloon, jossa ei ole koko koululle yhteistä kokoontumistilaa, joka on valtavan tärkeä monisatapäiselle työyhteisölle (LS 23.2.). Missä muualla yhteisiä juhlia ja tapahtumia luontevasti pidettäisiin kuin tällaisessa tilassa? Missä syödään? Kuinka mahdutaan kapeilla käytävillä liikkumaan? Happi loppuu!
Entä liikuntatilat? Missä, miten muu erikoistiloja vaativa opetus? Onneton piha-alue! Minne sadat pyörät, autot? Missä opettajien huone, jossa tavata kollegoita, mikä on tärkeää ammatillisesti että inhimillisesti. Opiskelijoille yhteistilaa vain istua ja olla välitunneilla, hyppytunneilla?
Sitten se tärkein: eikö maakunnan suurinta lukiota suunniteltaessa ratkaisevaa ole, tietenkin toimivien, avarien, valoisien, hyvin varustettujen tilojen lisäksi, pedagogiset näkökohdat? Kuinka olla lippulaiva, jos jo suunnitteluvaiheessa on torso?
Riviopettajan näkökulmasta mitään vastuullista suunnittelua ei ole ollutkaan. On vain hätäisiä kyhäyksiä, joissa täytetään neliöitä. Ei osata kuunnella, eikä antaa arvoa kentän asiantuntemukselle.
Outoa on se, että lehdestä saa lukea asioista, jotka koskevat omaa työtä. Pimennossa tapahtuu liikaa, mikä on murentanut luottamusta virkamiehiin ja manipuloitaviin poliitikkoihin.
Suunnittelu on niiden käsissä, jotka asioista vähiten ymmärtävät, mutta jotka tilaisuuden tullen ovat valmiita ottamaan kaiken kunnian. Tässä tapauksessa kantakoot kaiken häpeän!
Aikataulu on liian tiukka ja hätäilemällä ei tule hyvää, tulee huonoa ja kallista.
Elokuussa pitäisi kaiken rullata sulavasti. Missähän syksyn yo-kirjoitukset järjestetään? Kuinka opettajat sukkuloivat paikasta toiseen valvomassa, tunteja pitämässä? Kuinka kokeitaan jännittävät abit muistavat oikean koepaikan?
Millaisen remonttimyllerryksen keskellä Päämajakujalla koulua pidetään, jos nyt siellä ollaan? Kuka välittää jaksavatko opettajat, selviytyvätkö opiskelijat hullunmyllyssä?
Vastuuta ei voi siirtää rehtoreille ja opettajille, siksi että virkamiesjohto ei ole tehtävänsä tasalla.
Tapio Honkamaa (LS 24.2.): huonoa koulua ei rahapulassakaan kannata tehdä. Hän puhuu Raviradantien koulusta, mutta sama pätee Mikkelin lukioon, siitä tulee vuosikymmeniksi eteenpäin työpaikka yli 800 opiskelijalle ja useille kymmenille opettajille ja muulle henkilökunnalle.
Kaikki pedagogiset visiot, uudenlaiset tilaratkaisut täytyy haudata. Kunhan nyt on edes paikka, jossa koulua pitää.. Aikaa ei ole muuhun kuin mahduttaa kaksi perinteikästä, omaleimaista lukiota tiloihin, joihin ne juuri ja juuri mahtuvat. Kuinka tämä prosessi ja sen lopputulos lisää Mikkelin vetovoimaa ja uskottavuutta vakavasti otettavana koulukaupunkina?
Arkkitehti on varmasti tyytyväinen, sillä hänellä ainakin työt riittävät.
Auri Pietikäinen
lukion lehtori
Mikkeli
