04.03. 01:12
Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelman mukaan on aloitettu maanvuokralain uudistaminen. Uudistamisselvityksen yhteydessä on todettu, että kirjattuja vuokrasopimuksia on nykyisin noin 170 000. Valtaosa näistä koskee asuntotarkoituksiin vuokrattua maata (kuntien omakotitontteja).
Muita tilastotietoja erilaisista vuokrauksista on niukanlaisesti, sillä kirjaamisvelvollisuuden ulkopuolella olevia sopimuksia kirjataan vain poikkeuksellisesti.
Maanvuokralain uudistamistarpeen maanviljelysvoittoinen lähtökohta johtuu siitä, että jo yli kolmannes maatalousmaasta on vuokralla, ja vuokralaisia on noin 40 000.
Oikeusministeriön saamat lausunnot lakihankkeen johdosta antavat olettaa, että pääasiassa kuntien vuokraaman asuntomaan sekä varsinkin ”muuta maanvuokrausta” koskevat uudistukset jäävät vähälle huomiolle.
”Muulla maanvuokralla” on vuokrattu mm. kuntien ja yksityisten vapaa-ajanpalstoja. Kattavia tilastotietoja ei näistä vuokrausmuodoista ole, mutta oletettavasti niitä on yli kymmenentuhatta. Asemaltaan ja oikeusturvaltaan tällaiset vuokralaiset eivät paljoa eroa vuoden 1902 lain torppareista.
Yhteistä vuoden 1902 ja 1966 laeille on, että vuokra-ajan päätyttyä vuokralainen saattaa menettää omaisuutensa maanomistajalle saamatta vastiketta rakennuksista ja vuokra-alueen hoidosta. Kuntien ja muiden vuokranantajien etu on säilyttää maanvuokralaki tältä osin entisellään. Vuokralaisten etu on toisenlainen.
Nykyisten ”torpparien” asemalla ei ole luonnollisestikaan sitä yhteiskunnallista ja taloudellista merkitystä kuin mikä oli tilanne sata vuotta sitten.
Aivan merkityksetöntä kuitenkaan ei ole se, että vuokra-ajan jatkon ollessa epävarmaa, osa kansallisvarallisuuteemme kuuluvasta 250 miljardin euron rakennuskannasta jää hoitamatta; vuokramies, joka vielä vuosia ennen vuokrakauden loppumista on hoitanut rakennuksiaan ja vuokra-aluetta huolellisesti, lopettaa niiden hoidon saadessaan tietää, että vuokra-aikaa ei enää jatketa eikä rakennuksia lunasteta.
Matti Seppä
Heinola