RSS
MIELIPITEET

Lähetä lukijakirje Länsi-Savoon

Sähköpostitse:
lukijat@lansi-savo.fi

Postitse:
   Länsi-Savo
   Toimitus
   PL 310
   50101 Mikkeli

Tekstien mukaan kirjoittajan yhteystiedot.

Tekstikoko: A A A

Nyt tarvitaan aitoja työpaikkoja

25.08. 02:09

Opposition kritiikki siitä, että hallitus on ensi vuoden budjettia laatiessaan unohtanut työttömät, on vailla todellisuutta.

Aiemmissa lisäbudjeteissa kohdennetut eurot työttömyyden hoitoon ja aktiivitoimiin vaikuttavat edelleen. Moni työttömäksi joutunut on aktiivitoimien myötä saanut opiskelu- tai työpaikan. Työttömät tarvitsevat edelleen näitä aktiivitoimia, mutta eniten auttaa se, että saa työtä.

Talousnäkymämme ovat nyt huomattavasti paremmat kuin alkukesästä ja työttömyyden kasvu on hidastumassa. Nuorisotyöttömyys on jo kääntynyt laskuun.

Vältyimme 1990-luvun kaltaiselta massatyöttömyydeltä, jolloin työttömyys oli pahimmillaan jopa nelinkertainen tämän taantuman työttömyyslukuihin verrattuna.

Hallituksen elvytystoiminta onnistui ajoituksellisesti erittäin hyvin ja huolimatta 90-lukuakin rajummasta bruttokansantuotteen syöksystä, on onnistuttu luomaan pohjaa nyt orastavalle uudelle kasvulle.

Talousarviossa pääpaino onkin juuri orastavan kasvun tukemisessa ja työpaikkojen luonnissa. Parasta, mitä nuori tai pitkäaikaistyötön voi saada taantuman jälkeen saada, on työpaikka.

Työttömiä ei siis todellakaan ole unohdettu, vaan päinvastoin. Nyt halutaan luoda aitoja työpaikkoja ja kestävää hyvinvointia.

Moni on työttömyysjakson aikana saanut kasvattaa ammattitaitoaan tai jopa opiskella uuden ammatin. Syrjäytymään ei ole varaa päästää ketään.

Toki edelleen tarvitaan meiltä päättäjiltä herkkyyttä seurata työllisyyskehitystä eri aloilla ja eri puolella maatamme. Täsmäkeinoja saatetaan tarvita edelleen syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Mielestäni on enemmän kuin loogista, että määräaikaiset ja kertaluonteiset elvytystoimet päättyvät vähitellen kun taloudessa alkaa mennä paremmin.

Nyt on järkevää luoda edellytyksiä uusille, aidoille työpaikoille.

Lenita Toivakka

kansanedustaja (kok.)
eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja

Mikkeli


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus