Olipa kerran Haukivuori
09.03. 01:01
Olipa kerran pikkuinen kylä nimeltä Haukivuori. Kylässä elettiin tavallista elämää. Kunta oli yrittäjäystävällinen ja aktiivinen.
Kuntalaisista huolehdittiin, sairaanhoitoketju oli mallikas ja työntekijät kuten potilaat (nykyään ”asiakkaat” ) tyytyväisiä ja toimittiin hyvässä yhteishengessä ja taloudellisestikin tehokkaasti.
Kouluun pääsivät halukkaat naapurikunnastakin, sillä nähtiin se hyväksi tulevaisuutta silmällä pitäen. Koulua vaan olisi pitänyt remontoida ja jotain uuttakin rakentaa. Kunnanisät kuitenkin tiesivät, että kaikki tämä maksoi valtavasti euroja, joita ei tulevaisuudessa ollut näkyvissä.
Asukaspohja kun oli sama kuin muissakin samanlaisissa kylissä eli kovasti vanhenevaa eläkeporukkaa; tiedossa siis menojen kasvua ja tulojen putoamista. Voi,voi, synkältä näytti.
Onneksi ratkaisu oli lähellä: naapurikaupunki Mikkeli! Siihen liittymällä saataisiin valtiolta miljoonia liitoseuroja ja asiat kuntoon! Palvelutkin paranisivat, kun niitä oikein yhdessä kehitettäisiin. Mahtavaa! Siis eikun nimet sopimuksiin ja kaupungin miesten kanssa kättä päälle!
Kuinkas sitten kävikään? Ilmeisesti kaupungin ”herrat” eivät sopimusta ole niin tarkkaan lukeneet eikä se nyt tainnut alun alkaenkaan niin pilkun päälle olla. Vieläkin on liitosmiljoonia käyttämättä. Tai siis onhan ne varmaan käytetty, mutta ei Haukivuorella.
Mutta odotellaan, siirtymävaihetta on vielä yksi kokonainen budjettikausi jäljellä, jospa sitten jo esitykset menisivät läpi. Toki on kehitystäkin tapahtunut: vuodeosastoa tai vanhainkotia potilaineen ei enää ole, vaan yksikkö, jossa on asiakkaita, jotka maksavat kunnolla saamastaan palvelusta, siis ne jotka sinne jonosta pääsevät.
Lähipalvelut, kuten terveysasema, toimii nyt enimmäkseen päivystyksenä Mikkelissä, keskustassa. Sinne päästäkseen täytyy vain täyttää ensin valintakriteerit.
Matkat sinne sopii järjestää ja maksaa itse, kun ei ylity se Kelan omavastuu. Onneksi on eläkeläisillä päivät aikaa sinne matkustella, joskus jopa kolmella kulkuneuvolla. Vauraammat ymmärtävät kyllä käydä yksityisellä. Toki muillakin on varaa, kun pitävät sitten paljon nk. puuropäiviä.
Onneksi tahtotila terveysaseman palveluiden järjestämiseksi Mikkelillä on. Nykyajan lääkärit eivät vaan kestä taajaman työtaakkaa. He eivät osaa priorisoida oikein eli jättää hoitamatta niitä, jotka eivät työajalle mahdu. Yksinkertaista. Sitä paitsi Haukivuorella hoitajat ehtivät tehdä enemmän, vain koska ovat kaupungin laidalla.
Onhan tässä hieno sopimus. Mikä ihme siis haukivuorelaisia keljuttaa?
Tulevaisuuskin on valmiiksi meille haukivuorelaisille suunniteltu. Virkamiesten ja kaupungin johdon avainsana on järjestää ”tarpeellinen määrä palveluja”. Ja sehän onkin vekkuli termi, kun sen sisältö riippuu siitä, kuka sitä määrittää. Nyt määrittää kaupungin veli virkamies ja tietenkin raha.
Suorittavan tason totuus, kuten lääkärin tai opettajan, on monesti kovasti toisenlainen, he kun joutuvat olemaan sen kanssa päivittäin tekemisissä. Mahtaakohan tarpeellinen määrä olla sama tasapuolisesti kaupungin kaikilla kolkilla vai millä se mitataan?
Me haukivuorelaiset olemme kyllä havainneet, ovatko palvelut ”tarvittavalla tasolla”, ihan käytännössä. Tarttis varmaan lukea se sopimus uudestaan ja pitää siitä kiinni. Meillehän on annettu oikein toimielin sitä varten, nyt kun joku vielä kuuntelisi sitä.
Pidetään me muut huolta toisistamme, niin kyllä me täällä pärjätään. Olipa kerran Mikkelissä.
Marja Hämäläinen
osa-aika-ajattelija
Haukivuori, Mikkeli
