02.03. 01:06
Pelastushelikopterit ovat runsaan kymmenvuotisen historiansa ajan olleet huutolaispojan asemassa. Ilman innokkaita yhdistysihmisiä toiminta olisi monet kerrat kuopattu.
Pelastushelikoptereitten toiminta alkoi aikanaan kansalaisaktiivisuuden siivittämänä. Liekö se syynä siihen, että pääkaupungin virkakunta on suhtautunut siihen karsaasti?
Valtiovallalta ei tähän tärkeään toimintaan ole liiemmin herunut myötämieltä, vaikka eduskunta onkin kanavoinut vuosittain koptereille varoja lähinnä RAY:n kautta.
Sitäkään ei kaikkialla katsota hyvällä, että toimintaan uppoaa vuosittain runsas 10 miljoonaa euroa raha-automaattivaroja.
Pelastuslentoja hoitaneen operaattori Copterlinen konkurssi lopetti lennot helmikuun lopussa. Pelastuslentoihin luvassa katkos ennen kuin uusi operaattori löydetään hoitamaan käytännön toimintaa.
Lentojen tulevaisuus lienee turvattu, sillä mikään osapuoli ei ole halukas niistä luopumaan. Sairaanhoitopiirit ovat ilmoittaneet halustaan käyttää koptereita osana ensihoitojärjestelmäänsä. Myös RAY:ssä on intoa edelleen olla mukana tukemassa pelastuslentoja.
Myös valtiovalta vihdoin tulossa tiiviimmin mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen on perusteilla uusi hallintoyksikkö, jonka vastuulle pelastuskopterit ovat tulossa.
Toivottavasti uuden yksikön toiminta pääsee liikkeelle suunnitelmien mukaisesti ensi vuoden alussa, jolloin pelastuskopterien toiminta vihdoin saataisiin vakaalle pohjalle.
Pelastushelikopterien tukena olevat kannatusyhdistyksetkään eivät jääne toimettomiksi. Valtion kautta tuleva rahoitus tuskin riittää koko toiminnan pyörittämiseen, vaan keräysvaroille on käyttöä katkossakin.
Suomessa toimii neljä pelastuskopteria, joista yhden eli Ilmarin tehtävänä on Varkaudesta käsin hoitaa pelastustehtäviä Itä- ja Keski-Suomessa,
Joskus on epäilty pelastushelikopteritoiminnan mielekkyyttä. Olisiko viisasta käyttää rahat toisin parantamaan terveydenhuoltoamme?
Ihmishenki on arvokas, sitä pitää suojella kaikin keinoin. Usein helikopteri on esimerkiksi Itä-Suomen laajoilla selkosilla ylivoimainen avun tuoja.