RSS
MIELIPITEET

Lähetä lukijakirje Länsi-Savoon

Sähköpostitse:
lukijat@lansi-savo.fi

Postitse:
   Länsi-Savo
   Toimitus
   PL 310
   50101 Mikkeli

Tekstien mukaan kirjoittajan yhteystiedot.

Tekstikoko: A A A

Puheissa on jo vähän vaalimakua

16.08.2010 02:00

Puolueiden kesäkokousten poliittinen kielenkäyttö on noudatellut tuttuja linjoja, mutta havaittavissa on, että vaalikausi alkaa lähestyä loppuaan.

Kesäkokousten hengessä nokitellaan jo hieman tiukemmin, ja puolueiden linjaerot korostuvat.

Jostakin Oulun ja Seinäjoen välisestä ratahankkeesta rintamat ovat pääpiirtein samaa mieltä, mutta hallituspuolueiden ja opposition välisiä näkemyseroja nousee koko ajan.

Osapuolten käsitykset esimerkiksi laman hoidosta vaihtelevat äärilaitaan.

Opposition mielestä kurasta ei olla vielä noustu, ja se vaatii hallitusta jatkamaan elvytyslinjalla. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen puolestaan katsoo, että talouskriisin hoito ja ensi vuoden budjetin päälinjat käyvät menestystarinasta.

Katainen ei voi muuta kuin kehua hallituksen talouspolitiikkaa, mutta hänen on myös myönnettävä, ettei talous ole kunnossa. Valtion velka kasvaa yhdeksällä miljardilla eurolla.

Demarioppositio ei ole erityisemmin pystynyt tarjoamaan uusia talousnousun keinoja, joten puheenaiheeksi käy vaikkapa jatkaa alkukesän maahanmuuttoaihetta.

Jos vanhat teemat alkavatkin jo uupua, asuntoministeri Jan Vapaavuori heitti bensaa keskusteluun ennakoimalla asuntolainojen verovähennyksen poistumista.

Keskustan tuore puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemi jarruttelee ajatusta, eivätkä veroratkaisuun tunnu myöntyvän edes Vapaavuoren edustajakollegat.

Kiviniemen mukaan hallitus ei käsittele koko asiaa. Syykin on selvä: yhdenkään puolueen kantti ei kestä eduskuntavaalien kynnyksellä mennä sanomaan kansalaiselle, että tämän asuntovelan vähennysoikeus lopetetaan.

Kokoomuksen ja keskustan välilläkin on ryppyjä. Keskustalle eivät kelpaa Kataisen vihreän energiaverotuksen päälinjat.

Hallitus-oppositio-ottelu ja hallituksen sisäinen vääntö ennakoivat vaaleihin mentäessä etulyöntiä Timo Soinin (ps.) joukoille.

Hellekesän kokoukset lämmittelevät ensi viikon budjettiriihtä. Tämän kesän riihestä tuskin tulee kovin vaikea, sillä hallitus ei tee isoja avauksia.

Kesäkokous tuo mediajulkisuutta, mutta viestit on silti vielä suunnattu enemmän omille joukoille. Rankempi väittely on edessä vasta vaalien kynnyksellä.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus