
01.02. 01:05
Työväen Näyttämöpäivät päättyivät Mikkelissä sunnuntaina. Sukellukset näytelmämaailmoihin ovat kävijöillä varmasti tuoreessa muistissa. Vaikuttavimmat näytelmät tuntuvat erottuvan hyvistä kuitenkin vasta vuosien päästä. Ne tunnistaa siitä, että niiden tunnelataus ei haalistu. Myös ikä vaikuttaa vahvasti teatterikokemuksiin.
Niskavuoresta on tehty useita versioita, samoin Seitsemästä veljeksestä. Näyttämöpäivien Niskavuori-muistoni on kymmenen vuoden takaa.
Tulkinta oli moderni, voimakkaiden valojen värittämä. Hahmot ilkkuivat halveksivasti sormellaan osoitellen ahdingossa olevaa. Kauhistelin, miksi hahmot olivat niin hirvittäviä. Karmaiseva tulkinta leimasi käsitystäni Niskavuoresta pitkään.
Ikävimmillään väärässä iässä tai elämänvaiheessa nähty näytelmä voi latistaa teatteri-intoa pitkäksikin aikaa.
Seitsemän veljeksen tulkinnasta on kulunut myös aikaa. Se tihkui nuorten miesten hikeä ja intoa. Tanssiva lauma sai lavan tärinän tuntumaan selkäpiissä asti. Näytelmässä oli menoa ja meininkiä, energiaa kotiin asti vietäväksi.
Muistan ihastelleeni lähes oman ikäisteni suoritusta, se teki vaikutuksen. Ehkäpä se myös innosti osaa esityksen nähneistä lapsista ja nuorista myös itse näyttelemään ja tanssimaan.
Modernin kirjallisuuden teoksista mieleen on puolestaan syöpynyt Rosa Liksomin Family Affairs, Heli Laaksosen runoihin pohjautuva näytelmä sekä Paska näytelmä.
Liksomin raisu perhekuvaus järkytti kotihuorineen. Häpesin posket punaisena toivoen mielessäni, ettei näytelmässä tulisi enää mitään tosi noloa kohtausta. Samoin teki kaverini viereisellä penkillä. Luultavasti tänä päivänä näytelmä sen sijaan huvittaisi hurtilla huumorillaan, kuten monia vanhempia katsojia.
Laaksosen murrerunot ja opiskelijateatterin taidokas sovitus taas saivat yleisön hihittämään kuorossa. Vieläkin näytelmää muistellessa mieleen tulvii päällimmäisenä syvältä kumpuava ja kupliva, vatsalihakset kipeyttävä nauru.
Kajaanilaisten nuorten Paska näytelmä puolestaan tarjosi koko tunteiden kirjon poliittisesta paatoksesta ja mielenosoituksista herkkien lapsuudenmuistojen jakamiseen tai hämmentäviin taukoihin. Olo oli pitkään kylläinen kuin hyvän aterian jälkeen ja näytelmää tulikin sulateltua.
Koska teatteri on tunneasia, näytelmään heittäytyminen onkin parasta. Opin itse arvostamaan teatterin tarjoamia tunteita kunnolla vasta, kun olin ne jo melkein menettänyt.
Oli nimittäin vuosia, jolloin en nauttinut teatterista, koska en päästänyt sitä sisälleni asti, vaan keskityin pääasiassa pussaamaan pilkkuja ja analysoimaan ankarasti. Tuolloin näytelmistä ei saanut yhtä paljoa irti. Kokonaisuus jäi hahmottumatta.
Onneksi menetys ei ollut kuitenkaan pysyvää. Tervetuloa teatteri taas tuulettamaan tunteita!
Heta Heiskanen
Kirjoittaja on
yhteiskunnallisia ilmiöitä
ihmettelevä lainlukija.