17.02. 01:02
Pieksämäkeläinen Proxion Train Oy aikoo tehdä historiaa. Yhtiön kunnianhimoinen tavoite on raivata tiensä suomalaisille rautatieliikennemarkkinoille.
VR:ää pidetään monopolina, mutta lainsäädännön tasolla se ei sitä ole ollut enää vuoden 2007 alusta. Tuolloin hallitus vapautti tavaraliikenteen kilpailulle. Käytännössä kilpailijaa ei toistaiseksi ole raiteille ilmaantunut.
Henkilöliikenteessäkään VR:llä ei enää ole yksinoikeutta, tosin Proxion tai kukaan muukaan operaattori ei voi kilpailla VR:n kanssa näillä näkymin ainakaan kymmeneen vuoteen. Lain turvaamaa monopoliasemaa ei EU:n palveluliikennesopimuksen perusteella enää saa myöntää, mutta yksinoikeuden voi myöntää erillissopimuksella. Juuri tämmöisen sopimuksen liikenne- ja viestintäministeriö sekä VR solmivat viime vuoden lopulla.
Proxionin tähtäin on nyt vuosissa 2012 tai 2013. Silloin yhtiön tarkoitus tarjota asiakkaille vaihtoehto rautateitse tehtävissä rahtikuljetuspalveluissa.
Ajatukset joustavasta ja asiakkaiden tarpeisiin nopeasti reagoivasta palvelumallista ovat viisaita. Suurten massakuljetusten markkinoille ei tähdätä. Niissä VR on ylivoimainen, mutta iso organisaatio ei aina taivu pienempien tavaramäärien täsmäkuljetuksiin.
Erittäin lupaavilta kuulostavat Proxionin kaavailut ekotehokkaan kuljetusketjun luomisesta niin, että raiderahtiliikenne nivotaan yhteen alueellisten logistiikkakeskusten ja sähköautoilla tehtävän jatkokuljetuksen kanssa.
On selvää, ettei rautatieliikenteen harjoittaminen ole erityisen helppoa Suomessa kenellekään saati sitten uudelle toimijalle.
Kalustoinvestoinnit ovat kalliita, turvallisuusmääräysten täyttäminen raskasta ja kannattavuuden saavuttaminen pienillä volyymeillä vaikeaa.
Jotta aidolle, kuljetuksenantajia palvelevalle kilpailulle tarjoutuisi mahdollisuus, esteitä ei kaivata ainakaan viranomaispuolelta. Liikenneviraston ja liikenne- ja viestintäministeriön velvollisuus on taata raideliikenteeseen neutraali ja avoin kilpailuasetelma.
Kilpailun viriäminen antaisi kaiken lisäksi toivoa mm. vähän liikennöityjen rataosuuksien kuten Pieksämäki-Huutokoski-Savonlinnan-osuuden tulevaisuudelle.