15.07.2010 02:34
Viva España! -huudot kaikuivat myös Suomen yössä viime viikonloppuna. Lähes kaikki 10-vuotiaat nappulat liikkuvat rannoilla ja kaupungilla Espanjan fanipaita yllään.
Yhtäkkiä uusia Espanja-faneja tuntuu olevan joka puolella, ja ne kisojen aikana hieman päätään ja ääntään nostaneet Hollannin kannattajat ovat kadonneet jonnekin.
Joillekin Espanjaa jo pidemmän aikaa ihailleille saattaa olla kova pala se, että uudet fanit tulevat apajille, kun joukkue menestyy. ”Oikea” fanihan on elänyt joukkueen kanssa myös ne alamäet. Jotkut fanit taas ovat tyytyväisiä, kun oma joukkue tai maa saa uusia kannattajia. Joillekin tästä alkaa vuosikymmeniä kestävä fanittaminen, jotkut unohtavat Espanjan menestyksen ensi viikolla.
Suomalaiset ovatkin jo niin tottuneita kannattamaan omia suosikkijoukkueitaan jalkapallon MM- ja EM-kisoissa niin mitenköhän käy jos Suomi joskus pääsee arvokisoihin. Hyvä Eng.. eikun Suomi!
On olemassa kaksi ryhmää jotka ovat aina äänekkäitä, kisamenestyksestä riippumatta: Saksan kannattajat ja Saksan vihaajat. Saksa on jalkapallojoukkueena (ja maana) sellainen, että joko sitä rakastaa tai sitten sitä vihaa. Ei ole olemassa mitään se-on-ihan-jees välimuotoa.
Saksa on liian iso ollakseen sympaattinen, liian menestynyt ollakseen yllättäjä ja liian hyvä ollakseen altavastaaja. Joko olet puolella tai olet vastaan. Jossain tapauksessa kyseisen joukkueen vihaaminen vie enemmän energiaa kuin sen oman suosikkijoukkueen kannattaminen.
Yleensä on vaikea nimetä yhtä yksittäistä asiaa, joka tekee joukkueesta miellyttävämmän kuin joku toinen. Fanituksen kohde valitaan useimmiten tunteella, vaikka sitä järjellä yrittääkin itselleen todistella. Muutenkin sellaisen maa kannattaminen, jossa ei asu tai ei ole koskaan kannattanut on varsin monimutkainen kuvio. Yksi valitsee joukkueensa itseään miellyttävän pelin perusteella, toinen on mieltynyt joukkueessa pelaavaan yksittäiseen pelaajaan ja kolmannen mielestä ne oranssit pelipaidat on vaan niin siistit.
Faneja on myös monenlaisia: yksi istuu hiljaa paikallaan katsomossa ja korkeintaan nyökkäilee tyytyväisenä, toinen taas julistaa ikuista rakkauttaan netin keskustelupalstoilla ja kolmas seuraa fanituksen kohdettaan kaikkialle.
Niin kauan kun ihailu pysyy edes jollain tavalla hallittavissa ja kukaan ei siitä kärsi, on parempi olla arvostelematta sitä kuka on oikea fani ja kuka ei. Pääasia, että tunnustaa väriä.
hanna.knaappila@
lansi-savo.fi