30.07.2010 02:08
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) julkistama budjettiesitys tuo mieleen ainakin kaksi v-kirjaimella alkavaa sanaa.
Ensimmäinen niistä on vaalibudjetti. Katainen hehkutti hallituksensa saavutuksia elvytyksessä ja laman tappamisessa samalla kun muistutti siitä, että nyt ollaan jo siirtymässä elvytyksestä kireämmän talouspolitiikan suuntaan. Kataisen viesti on, että nykyhallituksen valitsemalla oikealla tiellä pysyminen täytyy varmistaa myös seuraavissa vaaleissa.
Vaalityön makua on siinäkin, että todella kovat valtiontalouden korjausliikkeet, kuten veronkiristykset ja menoleikkaukset jätettiin odotetusti seuraavan hallituksen murheiksi. Äänestäjille viestitetään nyt mieluummin hyviä saavutuksia kuin tulevaisuudessa uhkaavia kireämpiä aikoja.
Toinen avainsana on vihreys, Kataisen termillä ilmaistuna vihreä energiaverouudistus. Se tarkoittaa sitä, että ympäristöperusteiset energiaverot kuten polttoöljyjen, kaasun ja sähkön verot nousevat. Budjettiriihi saa puitavakseen esityksen peräti 750 miljardin verokorotuksista tällä sektorilla.
Huoletta voi arvioida, että tämä esitys herättää eniten keskustelua ja vastustusta. Korotukset kun käyvät suoraan kansalaisen kukkarolle. Pientaloaan sähköllä tai öljyllä lämmittävä ja omaa autoa päivittäin käyttävä kansalainen saa tuta verokorotukset satojen eurojen menolisäyksenä vuodessa. Kun esimerkiksi jäteverotuskin on kiristymässä, arvonlisäverokanta nousee ja palkkaverotus pysyy ennallaan, laskee kansalaisten ostovoima vääjäämättä.
Hallituksen logiikka on kuitenkin selkeä. Verotus muuttuu niin, että työnteon verotuksesta siirrytään kulutuksen verottamiseen. Se, joka käyttää, myös maksaa.
Budjettiesitys on myös oikeasti vihreä siinä suhteessa, että se ohjaa vastuullisempaan ja vähemmän jälkiä jättävään kuluttamiseen ja energiapolitiikkaan. Vähäpäästöisemmät ajoneuvot ja ympäristöystävällisemmät lämmitysratkaisut ovat konkreettisia asioita, joilla tavallinen kansalainen voi osallistua maailman pelastamiseen.
Tällaiseen toimintaan kannustaminen on hallitukselta ehdottomasti oikeaa politiikkaa. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, ettei rivikansalaisen taakka kasva kohtuuttomaksi. Kotitalouksia ei pidä valjastaa koko ympäristötalkoiden maksajiksi.