RSS
Tekstikoko: A A A
KAUPALLA KULKEE HYVIN

Kauppa kävi hyvin Etelä-Savossakin. Kaupan isot ryhmittymät kasvattivat myyntiään vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Kauppa käy hyvin Etelä-Savossa

04.08.2010 15:13 | Päivitetty 05.08.2010 11:55

Vähittäiskaupan myynti on vuoden ensimmäisellä puoliskolla palannut kasvu-uralle.

Kaupan liiton mukaan myynnin arvo on ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kasvanut noin kolme prosenttia, kun viime vuonna myynti supistui kaksi prosenttia.

Myös Etelä-Savossa kassakoneet ovat kilisseet. Kaupan isot ketjut ovat tehneet positiivista tulosta alkuvuodesta. Niin Kesko kuin Osuuskauppa Suur-Savo kertovat myynnin kasvaneen.

– Etelä-Savossa myynnin kehitys oli plussalla, joten tyytyväinen pitää olla. Eritoten rautakaupalla meni viime vuoteen verrattuna hyvin. Päivittäistavarakaupassa myynti on ollut myös vakaassa kasvussa, toteaa Keskon Järvi-Suomen aluejohtaja Merja Haverinen.

Lue lisää kaupan näkymistä torstain Länsi-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus