
Kirjolohia kasvatetaan Etelä-Savossa muun muassa Puumalassa.
14.04. 10:27 | Päivitetty 14.04. 12:22
Rantasalmen ympäristökasvatusinstituutti alkaa kehittää kalankasvatusta Komin tasavallassa Venäjällä. Hankkeen tavoitteena on laatia Komin kalankasvatuksen kehittämiselle suunnitelma.
Kirjolohien ja siikojen vuosittainen kasvatus aiotaan nostaa noin kahteen miljoonaan kiloon vuodessa. Kalan jalostusasteen nostamiseksi suunnitellaan jakeluverkosto ja kylmäketju.
Hanke toteutetaan suomalais-komilaisena yhteistyönä. Asiantuntijoita saadaan muun muassa Puumalan Lohi Oy:stä, Arvotec Oy:stä, Rehuraisio Oy:stä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta ja Envitecpolis Oy:stä.
Hanketta johtaa Pekka Hynninen Rantasalmen ympäristökasvatusinstituutista.