Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
KOROT NOUSEVAT

Sulkavalaiset Sari ja Tomi Naukkarinen sopivat asiakasneuvoja Helena Tiihosen kanssa remonttilainasta.

Lainamarginaalit hiipivät ylöspäin

03.07. 17:43

Yleisin asuntolainakorko euribor on laskenut ennätysalhaiseksi, mutta vastaavasti pankkien omat lainamarginaalit ovat noususuunnassa.

Tällä hetkellä kahdentoista kuukauden euribor on alhaisempi kuin koskaan aikaisemmin, vain 1,497 prosenttia. Esimerkiksi viime vuoden joulukuussa korko oli noin 5,5 prosenttia.

Kolmen kuukauden euribor on laskenut samaa tahtia ja on nyt 1,085 prosenttia.

Markkinakorkojen merkittävä lasku alkoi viime viikolla, kun Euroopan keskuspankki kertoi lainaavansa pankeille vuodeksi peräti 442 miljardia euroa.

Soittokierroksen perusteella eteläsavolaisten pankkien oma lainamarginaali asuntolainoissa on noin yksi prosentti. Käytännössä asuntolainan kokonaiskorko on noin 2,5 prosenttia.

Pankin lainamarginaalissa on kuitenkin pientä neuvotteluvaraa asiakkaan omasta tilanteesta ja vakuuksista riippuen.

Mikkelin Sampo Pankin johtaja Sari Uronen arvioi pelivaraa olevan noin 0,1–0,2 prosenttiyksikköä.

– Korkomarginaalin ylärajaa taas on aika vaikea sanoa. Yritys- ja kulutusluotoissa se on noin 2–2,5 prosenttia ja siihenkin tarvitsee hyvät vakuudet.

Syy marginaalin nousuun on jälleenrahoituksen hinnan nousu eli pankit maksavat toisilta pankeilta ottamistaan lainoista aiempaa kovempaa hintaa.

Urosen mukaan korkomarginaali oli viime vuoden puolella pankkien kannalta epäterveellä tasolla, jopa noin puolet nykyisestä.

Savonlinnan Osuuspankin toimitusjohtaja Merja Auvinen uskoo marginaalin pysyvän lähiaikoina jokseenkin ennallaan.

– Tilanteen rauhoittumiseen viittaa se, että keväällä hinta nousi vähän väliä, mutta nyt tahti on rauhoittunut. Toisaalta jos maailmalta tulee yllättäviä uutisia, voi tilanne muuttua.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus