RSS
Tekstikoko: A A A
ARMI RATIA KATSOO SEINÄLTÄ

Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila

Marimekko turvaa Sulkavan ja Kiteen tehtaiden toiminnat

23.12. 18:00

Koskaan ei voi sanoa mitään tulevaisuudesta, mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä, Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila kommentoi yhtiön Sulkavan ja Kiteen tehtaita. Hän kehuu, että tehtaiden toiminnat ovat terveellä pohjalla.

– Me olemme pyrkineet maksimoimaan tehtaiden toimintaa, kun väkeä on jouduttu vähentämään. Me teetämme ulkopuolisilla alihankkijoilla niin vähän kuin mahdollista. Sekä Sulkavalla että Kiteellä on poikkeuksellisen sitoutunut henkilökunta.

Ihamuotilalta ei heru tietoja mahdollista uusista suunnitelmista Sulkavalle ja Kiteelle.

– Joitakin kehittämis- ja investointiajatuksia sekä modernisointisuunnitelmia on olemassa, mutta ei mitään laajamittaista.

Marimekossa oli alkusyksystä yt-neuvottelut. Ihamuotila pitkitti lähes yhdeksän kuukautta yt-neuvottelujen aloittamista.

– Ajattelin, että osakkeenomistajat joutuvat maksamaan taantuman laskua sen aikaa, että tiedetään, missä tarkalleen taloudessa mennään.

Marimekosta joutui lähtemään 35 henkilöä.

– Nämä yt-neuvottelut olivat työurani vaikeimmat. Kun sain 35-vuotiaana Sampo Pankin johdettavakseni, vedin siellä yt-neuvottelut ja irtisanomismäärät olivat paljon isommat. Vaikka sekin sattui, tämä sattui enemmän. Ihmiset ovat tässä todella lähellä ja he ovat hirveän sitoutuneita, Ihamuotila kertoo.

Lue Mika Ihamuotilan haastattelu jouluaaton Itä-Savosta ja Länsi-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus