
Toimitusjohtaja Yoshiaki Murata ja Metsäliiton Jouni Liukkonen kävivät maanantaina Jäppilässä suostuttelemassa Ensio Lainetta puukaupoille.
02.11. 21:31
Misawa on monien muiden sahureiden tavoin joutunut tukkipulaan. Noin 35 työntekijän japanilaissaha tekee vain yhtä vuoroa normaalin kahden sijaan.
Joka toisella viikolla henkilöstöä on lomautettuna.
– Kuusitukkia tarvittaisiin tasaisesti, mutta puuta ei riitä kuin yhteen vuoroon. Ihan mihin tahansa hintaan mekään emme ole valmiita puuta ostamaan, sanoo talouspäällikkö Kirsti Mansikkala.
Misawa Homes of Finland Oy sahaa Mikkelin Pursialassa kuusta ja tekee mittatarkkaa sahatavaraa japanilaiselle talonrakennusteollisuudelle.
Mansikkalan mukaan emoyhtiön tarpeet eivät ole vähentyneet. Hän oli odottanut, että verokevennykset olisivat vauhdittaneet syksyllä kotimaista puukauppaa.
Niin ei käynyt, ja Japanin tarvitsemiin laudan tuotantomääriin ei päästä.
Ostojen siirtyminen voi johtaa pysyviin tuotannon sopeutuksiin.
Lue lisää tiistain Länsi-Savosta