RSS
Tekstikoko: A A A

Pienasunnoista pulaa Mikkelissä

19.11. 14:57

Asuntokaupan odotetaan kautta maan jatkuvan virkeänä ja hintojen nousevan. Mikkelissä hinnat nousevat loivasti tai pysyvät likimain ennallaan, arvioi Kiinteistömaailman Lea Pulkkinen.

Se, ettei paikallinen kiinteistövälittäjä ennusta hintoihin merkittävää nousua, johtuu yksinkertaisesti markkinoiden vakaudesta. Tällä seudulla ei tänä vuonna ole nähty samanlaista notkahdusta kuin pääkaupunkiseudulla.

Vain suurimmat omakotitalot ovat halventuneet.

Kerrostalokaksion keskineliöhinta on noin 1 600 euron tasolla. Kysyntää on yhä tarjontaa enemmän.

– Alkusyksyn aikana kaupaksi on mennyt paljon asuntoja. Yksiöistä ja pikkukaksioista on pulaa. Sijoittajat ovat huomanneet pienasunnot varteenotettaviksi kohteiksi.

– Myös esimerkiksi rivitalokolmiot ovat menneet napakasti kaupaksi. Monet ensiasunnon ostajat eivät enää hanki ensimmäiseksi suoraan omakotitaloa kuten toimittiin pari vuotta sitten.

Pulkkinen myöntää, että asuntokaupan suunta on lomautusten ja irtisanomisten vuoksi osin arvoitus. Toisaalta alhainen korkotaso rohkaisee ostajia.

Sampo Pankin johtaja Sari Uronen sanoo, että koroissa kolkutellaan pohjia. Varovainen nousu alkanee ensi vuoden puolella, mutta alhaisella tasolla ollaan pitkälle ensi vuoteen.

Asuntolainan ottajia muistutetaan, että markkinakorot nousevat ennemmin tai myöhemmin.

– Stressitesteillä lasketaan 4–5 prosentin korkopohjalla, minkä kokoisen lainan pystyy hoitamaan. Asiakkaat ymmärtävät, että pelivaraa pitää jättää, kertoo Uronen.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus