24.02. 11:00
Talvivaaran kaivosyhtiön viime vuoden tappio oli selvästi suurempi kuin markkinoilla odotettiin. Tappiota ennen veroja kertyi 75 miljoonaa euroa, kun toissa vuoden tappio oli kahdeksan miljoonaa.
Talvivaara aloitti nikkelin tuotannon Sotkamossa syksyllä 2008.
Toimitusjohtaja Pekka Perän mukaan kaivos kärsi viime vuonna vielä kasvukivuista, mutta pitkän aikavälin näkymien kannalta kehitys oli rohkaisevaa.
Talvivaara odottaa kassavirtansa kääntyvän positiiviseksi vuoden jälkipuoliskolla, jos nikkelin hinta pysyy nykyisellä tasolla. STT