20.02.2011
20.02.2011
20.02.2011
20.02.2011
13.02.2011
24.07.2010
21.07.2010
14.07.2010
05.06.2010
08.06.2010

03.09.2010
KOLUMNI
Musiikki soi korvia huumaavana taustalla. Nuoria tulee sisälle halaillen ja nauraen iloisesti. Kaikilla on hieman pelokas, mutta innostunut hymy kasvoillaan. Ja kaikki miettivät: Mitä tänä iltana tapahtuu?
Jääkaappi täyttyy juomista, ja jo nyt on ensimmäiset sipsikulhot kumossa. Jotta ilta menee suunnitelmien mukaan, on aika korkata. Yhdeksänkymmentäluvun inhokkihitit alkavat tuntua oikein tarttuvilta; eiköhän ruveta tositoimiin. Nämä kolme pomminvarmaa vaihetta tekevät jokaisen nuoren illasta unohtumattoman:
Ensimmäinen: katse. Huomaamaton pään nyökkäys, ja homma on hoidossa! Tölkin tyhjennys ja lähestyminen. Vähän juttelua ja nauruakin, isän vanhat iskurepliikit tuntuvat toimivan loistavasti! Korvaankuiskaus ja siirrytään tanssilattialle.
Toinen: tanssi. Hurmaa hänet kauan piilossa olleilla tanssiliikkeillä! Jokin ei vain oikein toimi nyt niin kuin peilin edessä. Ehkä parempi siirtyä sohvalle. Pari sokeriakin makeampaa iskurepliikkiä ja käsi on jo olkapäällä. Nyt pitäisi keksiä jotain hauskaa sanottavaa, ehkä huikka hädässä auttaisi. Yllättäen suuri rohkeuden puuska ottaa vallan ja juttelu muuttuukin pussailuksi.
Kolmas: herääminen. Tämä varmasti inhottavin ja varmin tapa päättää ilta. Jalkakäytävän vieressä istuu pari kaveria. Mitä on tapahtunut? Päätäkin jomottaa kamalasti ja ei tietoa edes olinpaikasta. Ja mikä selittäisi turvonneen posken? Kaverit nauravat kuollakseen nauttien selvän illan antimista; kaverin onnettomasta iskuyrityksestä, joka oli päättynyt örvellyksestä pakkeihin ja ulosheittoon. Itsetunto laskee lähelle ääretöntä. Ja mikä hienointa; ei mitään muistikuvaa koko illasta.
Helene Parkkinen
Tarinan henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiota. Kirjoittaja ei pidä yskänlääkkeestä. Kirjoittaja on Mikkelin lukion opiskelija.