Kuvataide ja eläimet täyttävät Heidi Lindbergin elämää.
Intiaanihengessä
09.03. 15:36
Heidi Lindbergin hevostallin eteisessä on öljyvärimaalaus. Siinä kerrotaan, millaiselta talli näyttää, kun se on ensi kesänä lopullisesti valmis.
Siinä on silloin vaikutteita Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuurista koristekuvioita ja väritystä myöten. Jo nyt peräseinällä on lakota-intiaanien hengessä tehty taulu, jossa lukee sukawaka. Se tarkoittaa hevosta.
– Maata ei voi omistaa. Maa omistaa sinut, siteeraa taiteilija ja hevosyrittäjä Heidi Lindberg, 33, intiaaniviisautta sukutilallaan Mikkelissä.
Hän opiskeli Lahdessa kuvataiteilijaksi, piti siellä galleriaa lähes kolme vuotta, mutta palasi kotitilalleen, joka on nyt erikoistunut hevosiin.
– Olin aina ajatellutkin paluuta. Tämä paikka on osa minua.
Wanha-Tuukkalan talo on nimensä veroinen. Suuri keltainen rakennus, missä Heidi Lindberg asuu kolmevuotiaan tyttärensä Ines Tyyne Odessan kanssa on rakennettu 1800-luvun lopussa. Seinät ovat jykevää hirttä.
Pihapiirin toinen rakennus on ”vain” satavuotias. Sitä asuu Heidin isä Pekka Lindberg perheineen.
Heidi muutti tilalle pikkutyttönä ja sen tutumpaa ympäristöä ei hänelle ole. Koko lapsuus liittyy näihin maisemiin.
Hänen isovanhempansa Tyyne ja Pauli Hurri pitivät tilaa niin iäkkäiksi, että sukupolven vaihdos hyppäsi yhden sukupolven ylitse.
Heidin äiti, Mikkelin kaupungin nuorisosihteerinä pitkään työskennellyt Maritta Lindberg ei ollut maanviljelyksestä innostunut. Sen sijaan hänen veljensä ja Heidin eno Markku Hurri on asunut tilalla koko ikänsä.
Heidi Lindberg oli 17-vuotias iltalukiolainen, kun hän pyrki Lahden taideinstituuttiin. Hänet hyväksyttiin kouluun ja lukio jäi kesken.
– Aika pienenä jo ajattelin, että taiteesta voisi tulla ammattini.
– Silloin en tosin miettinyt, miten vaikea ammatti se on toimeentulon kannalta. Toisaalta, eihän sitä niin pidäkään ajatella! Ei rahan takia.
Heidi kuvitteli, ettei hän tarvitse alalle koulutusta, mutta äiti oli toista mieltä.
Silti Lahden taideinstituutin aikaankin Heidi kävi Mikkelissä kolme kertaa viikossa lypsämässä lehmät. Lypsykarja lähti tilalta 1998.
– Olen ehkä turhankin tunteellinen eläinten kanssa. Aikoinaan Karjanportin auton käynti tilalla oli aina minullekin katastrofi.
Monet asiat loksahtivat kohdalleen viitisen vuotta sitten. Galleria New Underground School Lahdessa tuotti enemmän tappiota kuin voittoa, mummo sukutilalla alkoi olla jo vanha hoitamaan asioita ja pikku-Ineskin ilmoitti tulostaan.
– Isovanhemmillani ei ollut muita lapsenlapsia, joten oli selvää, että minä tulen pitämään tilaa. Minulla on juuret tukevasti tässä maaperässä.
Sen Heidi Lindberg oli oppinut, että taiteella ei tehdä rahaa. Miten siis yhdistää kaksi asiaa: elää maatilalla, jota rakastaa ja tehdä taidetta, joka sekin merkitsee paljon.
Ratkaisu löytyi hevosista.
Tällä hetkellä hevostilalla on ratsun vuokrausta kentälle ja maastoon, ponien talutusta ja poniparkki.
Tallissa on karsinat seitsemälle hevoselle ja suunnitteilla on kolme lisää. Isästä, Pekka Lindbergistä on ollut iso apu rakennushommissa. Talli on tehty pääosin talkootöinä omista puista.
– Kun talli valmistuu, siinä on holvimainen välikatto, maalatut paneelit ja koristekuviot. Siinä on intiaanihenkeä, kuvailee Heidi Lindberg.
Hänen otteensa eläimiin inhimillinen. Häntä ärsyttää, että hevosia pidetään urheiluvälineinä, jotka vaihdetaan aina parempiin ja tehokkaampiin.
– Ravihevonen, josta ei tule kunnon juoksijaa on monille ongelmajätettä.
Aamulla Heidi lähtee tallille, ruokkii hevoset ja vie heinät tarhoihin. Hevoset viedään sitten ulos, pakkasillakin ainakin siksi aikaa, kun karsinat puhdistetaan.
– Aamutallin jälkeen voisi olla aikaa taiteelle. Nyt on kuitenkin ollut niin kiireistä, että mitään säännöllistä taukoa maalaamiselle ei ole jäänyt. Ehkä jatkossa olisi hyvä tehdä ihan aikataulutkin.
Hiihtolomaviikolla tallilla työskenteli kolme harjoittelijaa, jotka saavat kiitosta aktiivisuudestaan ja osaamisestaan. Normaalisti Heidi kuitenkin työskentelee hevostensa kanssa yksin.
– Olen kyllä harkinnut ottaa hevostenhoitajan. Apuvoimaa tarvitaan myös talutuksiin eikä mahdoton ajatus olisi myöskään ratsastuksenopettaja.
– Itse annan 20 vuoden kokemuksella alkeisopetusta, mutta pitemmälle ehtineille tarvitaan jo alan ammattilaista.
Sukutilan entinen sali on muuttunut Heidi Lindbergin ateljeeksi.
– Tämä sopii hyvin maalaustilaksi, kun kahvikestejäkin on enää harvemmin, hän virnistää.
Ateljeessa on muutamia suurikokoisia maalauksia. Taiteilija määrittelee tyylisuunnaksi absurdin symbolismin.
Niissä on myös luonnonsuojelun symboliikkaa.
Cowboy pelastaa yhdessä maalauksessa maailmaa aseella, lehmä katsoo vihreitä niittyjä televisiosta, kun niitä ei enää muualla näe. Jääkarhu aplodeeraa toisessa työssä.
– Olen ajatellut, että kun hevoset ovat kesälaitumella, talliin voisi koota taidenäyttelyn.
– Eikä hullumpi idea olisi taideratsastusleiri, jolla voitaisiin maalata vaikka hevosia.
Ines-tytär maalaa mieluummin abstraktia taidetta kuin näköiskuvia.
– Itse tein tuon ikäisenä esittäviä piirroksia, mutta Ines saa valita, mitä tekee isona. Ryhtyköön vaikka seiväshyppääjäksi!
Carmen Runonen
