Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
FRIARIN VAUHTI EI HYYDY

Lauri Friari oli nopein Mikkelin Uudenvuoden juoksussa.

Friarin vauhti pysyy vetreänä

01.01. 15:26

Vuodet vaihtuvat, mutta Friarin vauhti säilyy. Mikkelin Kilpa-Veikkojen ikämiesjuoksija Lauri Friari pisteli Mikkelin Uudenvuodenjuoksun 5,6 kilometrin reitin aikaan 18,28, jolla seurakaveri Antti Nisonen kukistui reilulla puolen minuutin erolla. Kolmanneksi maaliin ehti Kesälahden Urheilijoiden Kari Haverinen yhdeksän sekuntia Nisosen jälkeen.

Friari oli tyytyväinen menoonsa ja aikaansa. Tulos jäi vuoden takaisesta puolisen minuuttia, mutta silloin juostiin kesäkelissä. Nyt ohuen lumikerroksen alla oli petollinen jää.

– Kaikkea ei pystynyt puristamaan, kun alla oli jäätikköä. Hyvälle meno tuntui. Ajattelin kyllä, ettei alussa tarvitse itse lähteä vetämään, mutta ei näyttänyt pojilla olleen vetohaluja, kertaili Friari juoksun vaiheita.

42-vuotias luokanopettaja juoksee tällä hetkellä säännöllisesti sellaisia reilun kympin päivälenkkejä. Lisäksi ohjelmaan kuuluu kuntopiiriä ja pallopelejä.

– Saattaa olla, että olen ensi kesänä Lahdessa veteraanien MM-kisojen maratonin lähtöviivalla, jos paikat kestää kunnossa. Ja voihan sinne lähteä mukaan, vaikka ei olisi terävimmilläänkään, mietti voittaja tulevia.

Naisten sarjassa Jäppilän Urheilijoiden Suvi Miettinen palasi kilparadoille hankalan juoksuvuoden jälkeen. Ylikuntoon harjoitellut neitonen kertoi, että nyt tuntui sille, että ilo juoksuun olisi taas palannut. Vaikka aika 21,11 jäikin parin vuoden takaisesta lähes kaksi minuuttia, niin Miettinen oli tyytyväinen juoksuunsa.

– Juoksussa oli taas iloa, tänne oli kiva tullut kisailemaan, kun olen muutaman kerran aiemminkin täällä ollut. Nyt olen reilun kuukauden harjoitellut peruskuntoa, saa sitten nähdä mitä ensi kesänä tuo mukanaan, kertoi Turussa opiskeleva pieksämäkeläisneitonen.

Mikkelin Uudenvuoden juoksu kirmaistiin nyt kuudennen kerran Savilahden ympäri kiertäneellä reitillä. Osallistujia eri sarjoissa oli tällä kertaa reilu viisikymmentä. Määrä on vakiintunut puolensadan tietämille.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus