03.10. 21:01
Tampereella Teivon raviradalla ajetun suomenhevosten Kriteriumin parhaaksi punnersi Bokalle niukasti ennen Diktaattoria. Voittoaika 2 100 metrin ryhmässä oli 27,7 ja ykköspalkinto 38 000 euroa.
Kärkihevosissa on vahva eteläsavolainen väri, sillä Eduskunnan Hevosystävien seuran nimissä kilpailevaa Bokallea valmentaa ja sen on kasvattanut puumalalainen Pekka Luukkonen. Voittajaa ohjasti Esa Holopainen, joka ajoi lauantaina kaikkiaan neljä V75-voittoa, muun muassa Bokallen isoveljellä Bokerilla.
Diktaattorin puolestaan omistavat ja ovat kasvattaneet Päivi Salmenius Juvalta ja Seppo Väisänen Kangasniemeltä. Suursuosikki Pihlajan Aaroni laukkasi johtopaikalta hylkäykseen asti 1 200 metriä jäljellä.
– Hevonen on vielä hyvin varsamainen, ja suurkilpailuvoitto tuli vähän ennen aikojaan. Sanoin oikein ääneen jollekin, kun suosikki laukkasi, että on tuo hirveä tilanne sille, kun menee herkästi pitkäksi. Arvostan tämän voiton oikein todella korkealle, sillä tämä on ensimmäinen klassisen suurkilpailun voitto meidän talliin, vaikka muuten on voittoja tullut hyvin ja olen saanut valmentaa oikein hyviä hevosia, Pekka Luukkonen tuumi voittajaesittelyssä.