Tilaa Ilmoita Eturivi
RSS
Tekstikoko: A A A
MM-RALLI KÄYNNISTYI

Juha Kankkunen teki paluun ralliauton rattiin Jyväskylän MM-rallissa.

Fordin suomalaisia jännitti

29.07.2010 22:44

Petter Solberg kiihdyttää niukasta johtoasemasta Suomen MM-rallin reitille perjantaina.

Torstaina ajettiin vain rallin avauserikoiskoe Laajavuori, jolla norjalainen Citroen-kuljettaja Solberg repi sekunnin eron toiseksi porhaltaneeseen Mikko Hirvoseen.

– Aika oli ihan hyvä, mutta tositoimet alkavat vasta lauantaina, Solberg sanoi.

Rallin voittoa puolustava Hirvonen hävisi Solbergille vain täpärästi, mutta kertoi tehneensä pari ajovirhettä.

– Minulla oli paljon perhosia vatsassa ennen erikoiskokeen alkua. Tämä oli melko vaikea pätkä, mutta oli hienoa aloittaa ralli kunnon metsäerikoiskokeella, Hirvonen totesi.

Urallaan toista kertaa Jyväskylässä kisaava Kimi Räikkönen ajoi Citroenillaan jaetulle kymmenennelle sijalle. Hän jäi kärjestä 4,19 kilometrin pituisella Laajavuoren pikataipaleella 6,4 sekuntia.

Yleisön pauhussa paluun MM-sarjaan tehnyt Juha Kankkunen oli kisan avauspätkällä 13:s. Kokenut Kankkunen hävisi kärjelle 9,6 sekuntia.

S2000-luokkaa johtaa mikkeliläinen Ford-kuljettaja Jari Ketomaa, joka on yleiskilpailussa Kankkusen edellä 12. tilalla.

Ralli pääsee toden teolla vauhtiin perjantaina, jolloin ajetaan yhteensä kymmenen erikoiskoetta. Perjantain ajopäivä alkaa aamulla Urrian 12,75 kilometrin pituisella pikataipaleella.

Kilpailu päättyy lauantai-iltana.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET