
Pertti Puikkosen syli oli täynnä pokaaleja, kunniapalkintoja ja kukkia Suurmestaruusvoiton jälkeen.
18.07. 22:29
Asilan suuri poika Pertti ”Pete” Puikkonen juhli entisellä kotiradallaan montakin asiaa. Hänen valmentamansa ja ohjastamansa tamma I.P. Vipotiina pyyhkäisi Suurmestaruudessa oriiden ohi, voitto tuli loistavalla SE-ajalla 20,2 ja voitto nosti tamman samalla Lappeenrannan Kuningatarkilpailun suosikkeihin.
Ei ihme, jos Pete lauloi voiton kunniaksi yleisön säestäessä voimakkain aplodein ja hurraa-huudoin. Tunnelma oli käsin kosketeltavan komea; tästä on hyvä jatkaa tämänpäiväiseen St Micheliin.
Suurmestaruuden ykköspalkinto 15 000 euroa on tietysti hyvä kannustin, mutta enemmän kyse oli kilvanajosta ja kunniasta. Edellisen kerran tamma näet oli voittanut Suurmestaruuden 24 vuotta sitten, tuolloin asialla oli Vekkuliina.
Pertti Puikkonen heitti jo ennen maaliviivaa jalkansa ilmaan ingves-malliin ja ilo oli spontaani, riemu rajaton,
– Kyllä mulla oli ennakkoajatukset vähän sellaiset, että kohta se eka voitto tulee meidän tallista. Tää on tehnyt Saran Salaman selästä hyvät juoksut ja nyt oli kakkosrata. Kun aamuviideltä menin ajamaan ekan lenkin kotona Asilassa, niin tamma tuli vastaan, että sekin oli iloisella päällä, Pete jutteli.