Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
ALKEISTA ALOITETAAN

Edward Manikainen, 10, ja Tuomas Rantalainen, 12, opettelevat nyrkkeilyä Matti Ruokosken opastuksella.

Perusasioiden parissa

02.09. 22:37

Mikkelin Nyrkkeilijöiden puheenjohtaja Matti Ruokoski tietää mistä alkaa nyrkkeilijän tie kehäneliöön. Siksi mies karsi tehtäviään liittotasolla ja palasi seurassaan perustyöhön, uusien harrastajien opastajaksi.

Ruokoski vastaa sarjassaan Suomen kärkinyrkkeilijöihin kuuluvan Olavi Hagertin kanssa MiNy:n peruskurssista, joka alkaa ensi viikon maanantaina Wisa-areenalla.

– Tavoite on saada nuoria innostumaan nyrkkeilystä, mutta myös liikunnasta muutenkin, Ruokoski sanoo.

MiNy:n nyrkkeilyn peruskurssi kestää tammikuun alkuun asti ja sinä aikana nyrkkeilystä oppii perustaidot, joiden varaan on hyvä ryhtyä rakentamaan, jos mieli palaa kehään.

– Peruskurssilla pääsee kokeilemaan mitä nyrkkeily on. Harjoitukset ovat ottelun omaisia, mutta asioita opetellaan leikin kautta. Kontaktia otetaan vasta, kun siihen on halua ja valmiutta, Ruokoski selvittää.

– Ottelunyrkkeily ei sovi kaikille ja kurssin jälkeen voi valita millä tavalla jatkaa harrastustaan. Osa aloittaa kuntonyrkkeilyn, joka onkin suosittua Suomessa.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus