
Jani Ruotsalainen ohjasti Pirtamon ylivoimaiseen voittoon.
30.08. 22:56
Mikkelin elokuun kolmannet ravit ravattiin hieman kosteissa olosuhteissa, mutta ratamestarit olivat saaneet kaviouran hyvään kuntoon. Illan V4-pelistä muotoutui vaikea, ja lopullinen kerroin oli yli 3000.
Suurin syyllinen tähän oli V4-pelin toisen kohteen voittanut Markus Dahlströmin suojatti Fanny Southwind, joka kiri lopussa 1.15,6a voittotuloksella ohi vetotöistä vastanneen Antti Teivaisen Amanda Paleman.
– En ollut kovin yllättynyt voitosta, vaikka viime kilpailut eivät olleetkaan ihan onnistuneet. Tamma on kyllä ollut kunnossa, mutta juoksut eivät vain ole oikein luonnistuneet. Tänään kaikki oli kyllä aika helppoa, jutteli Kerimäellä talliaan pitävä Dahlström.
Valosen Muisto toi Dahlströmille illan toisen voiton kahdeksannessa lähdössä, johdettuaan lähtöä koko matkan ajan.
– Ruuna voitti kyllä varmasti, vaikka voittomarginaali ei ollut kovin suuri lopussa, totesi Dahlstöm tauolta palanneesta Anne Sopasen ruunan juoksusta.
V4-peli alkoi Cuzcon ja Kaarlo Ahokkaan kirivoitolla. Pieksämäkeläisen Kuisminin perheen neljävuotias ruuna kiri lopussa ohi 1.19,4a kilometriajalla koko täyden matkan vetotöistä vastanneen Ville Tonttilan ja An-Aldebaran.
Cuzcon voitto oli myös pienoinen yllätys pelaajille. Pelin kolmannessa kohteessa koettiin samansuuruinen yllätys, kun Eero Hakkarainen kannusti lämminveristen kovimmassa lähdössä Dolly Kanen niukkaan voittoon ohi koko matkan johtaneen Antti Teivaisen Tom Factorin.
Voittoaika sivusi kahdeksanvuotiaan tamman ennätystä 1.13,8a. Kuopiolaisohjastaja oli jo ehtinyt voittaa ravien toisen lähdön juvalaisruuna Whiz’s Exhblitz Itin rattailla.
V4-pelin päättäneessä kylmäveristen kovimmassa lähdössä sairastuneen Tero E Mäenpään tilalle Pirtamon rattaille komennuksen saanut Jani Ruotsalainen hoiti tehtävänsä mallikkaasti. 20 metrin takamatkalta lähtenyt yhdeksänvuotias ori otti johtopaikan haltuunsa runsaan kierroksen juoksun jälkeen, ja tämän jälkeen se teki 20 metrin eron toiseksi kirineeseen B. Turoliihin.
Henri Bollströmin Kopernikus kesti kolmanneksi. Kauden 12. voittonsa ottanut Pirtamo on tällä hetkellä tämän vuoden voitokkain hevonen Suomessa.
Troikasta muodostui helpohko. Koko matkan keulajuoksun jälkeen voittajaksi pitänyt Kari Venäläisen ohjastama Snowdrop, sekä muut totosijat vieneet Kari Viisterän Athena Queen ja Kari Ikävalkon Future Way kuuluivat lähdön pelisuosikkeihin. Kertoimeksi muodostui 137,33.
Ravien avauslähdön vei Kari Rosimon ohjastama Jylhätar, ja ravien kolmantena lähtönä ravatun suomenhevosten kolmevuotislähdön voittajaksi kiri selvällä marginaalilla Esa Holopaisen Tähti-Heppu. Heli Perkiön ohjastama Haily Firmanent oli paras monte-lähdössä, ja ravit päättyivät Harri Konttisen ja Express Ernestin voittoon.