RSS
Tekstikoko: A A A

Mäntyharju käänsi kotisivut kielille

10.09.2010 16:29

Mäntyharjun kunnan kotisivuilla oli kesän aikana 29 000 kävijää, joista yli tuhat ulkomailta. Palvelun parantamiseksi ja vetovoiman lisäämiseksi Mäntyharju julkaisee osia kotisivuista englanniksi ja venäjäksi.

Ulkomaalaisista eniten Mäntyharjun sivuilla käy venäläisiä. Heitä oli toukokuun alusta syyskuun alkuun noin 300.

Kukin käytti sivujen tutkimiseen keskimäärin neljä minuuttia. Kaikki kävijät huomioiden sivuilla viivyttiin vajaan kolmen minuutin verran.

Toiseksi eniten kävijöitä oli Ruotsista ja kolmanneksi Saksasta. Käyntikertoja kesän aikana oli 50 000.

Tulostettava sivu

Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus